23.8.2019

Pienet suklaakakut grillissä

Grillissä voi näköjään paistaa ihan samalla tavalla kuin uunissakin. Tietenkin. Miksipä ei. Ei ole vaan tullut aikaisemmin grillissä leivottua.

Paistoin puolet taikinasta muffinssipellillä ja puolet peltisissä mukeissa (varmaan aluperin armeijan mukeja, sellaisia missä on ripa). Yksittäisissä mukeissa oli siinä mielessä helpompi paistaa kun pystyi kääntämään ja ottamaan pois sitä mukaan kun valmistui, eikä tarvinnut ottaa kaikkia kerralla. Ei tullut yhtään kuvaa otettua niistä mukeista. Varmaan siksi kun oltiin jo syömässä ensimmäisiä, kun toinen satsi oli grillissä.

Muscovadosokeriakin käytin nyt vasta ensimmäistä kertaa. Maistui voimakkaalle taikinassa, mutta ei valmiissa kakussa.



Alimpana muscovado ruokosokeria

Paisto alkaa!

Kakkuja ei voi paistaa suoraan polttimen päällä, vaan pitää olla epäsuoraa lämpöä.
Eli kaksi vasenta poltinta oli päällä ja muffinssivuoan alla ei ollenkaan.
Tietenkin vasemman puoleiset kakut paistuivat sitten nopeammin kuin oikeat, joten vuoka piti kääntää kesken paiston.

Valmis!


Osa paistui täysin kypsäksi, mutta parhaimmaan nämä ovat näin sisältä pehmeinä.
Pienet grillatut suklaakakut (10 kpl)
  • 100 g  voita
  • 1 dl sokeria
  • 1½ dl muscovadosokeria
  • 3 tl vaniljasokeria (vaahdota voi ja sokerit)
  • 3 munaa (lisää yksitellen ja vatkaa aina välissä)
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • ½ dl kaakaojauhetta
  • ½ tl leivinjauhetta (sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan)
  • 100 g tummaa suklaata (rouhi suklaa ja lisää taikinaan)
Kuumenna grilli 200 C.
Voitele ja jauhota peltinen muffinssivuoka tai metallisia irtokuppeja. Jaa taikina niihin.
Laita paistumaan grilliin epäsuoraan lämpöön eli ei suoraan vastuksen päällä, vaan polttimot voivat olla päällä vieressä, mutta ei suoraan vuoan alla. Paistoaika noin 10 minuuttia. Saavat jäädä sisältä pehmeiksi, valuviksi.

Irroita vuoasta ja tarjoile heti jäätelön ja marjojen kanssa.

Ohje K-ruoka

2 kommenttia:

  1. Loistava idea! Ei ole ikinä tullut edes mieleen paistaa muffinseja grillissä, ehdottomasti testaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata! Samalla tavallahan ne on lämpimiä, olipa se uuni tai grilli. Ainakin melkein.

      Poista