Rovaniemen seurakunta menetti sodassa kaikki rakennuksensa. Vuonna 1946 asetettiin rakennustoimikunta ja vuonna 1950 kirkko vihittiin käyttöön. Oikean kirkon rakentaminen kesti siis vuosia. Ihan niin kauan ei tässä piparkakkutaloprojektissa mennyt, mutta kaksi viikkoa iltaisin ja viikonloppuisin tässä taisi mennä - välillä pitkiä päiviä, välillä taukoja reissujen vuoksi.
Suunnittelusta asti, aina viimeiseen pipariin palaan asti niin mukavaa! Ensin piti päättää mittakaava. Isoimpien palojen pitää mahtua pellille ja alustakin asettaa rajoituksia. Tein vähän pienemmän kuin aikaisemmat rakennukset, mutta kyllä tällekin kokoa tuli ihan kiitettävästi. Jotkut pienet yksityiskohdat ovat niin pieniä, että niitä pystyi kiinnittämään vain pinsettien avulla. Sivuseinillä olevien tolppien päällä olevat katot ovat vain 0,5 x 1 cm. Dippaileppa niitä sitten kuumassa sokerissa :)
Rakentaminen alkoi seinistä. Leikkaaminen leivinpaperin päällä, jotta palat eivät yhtään veny tai väänny siirreltäessä. Heti kun otan palat uunista, painelen niitä metallilastalla, jotta ovat suoria ja tasaisia. Pikeerillä (tomusokerai ja kananmunan valkuaista) maalasin seinät valkoisiksi. Mustaksi värjätyllä pikeerillä tein kivijalan näkyvät kivet. Väleissä myös kaakaolla värjättyä vaalean ruskeaa pikeeriä.
Valot ovat tärkeä osa piparkakkutaloa, onhan tämä sellainen joulukoriste. Kirkko on sen verran kapea, että isot sähkövalot eivät mahtuneet, joten laitoin paristokäyttöiset valot. Ihana tunnelma, kun ikkunoista loistaa valot.
Lopussa tehtävät maan korotukset otin huomioon jo kaavoja leikatessa. Kaikki kirkon seinät lähtevät samalta tasolta alustan päältä, mutta pääoven puoleisessa päässä maa on korkeammalla. Seinien alaosaan piti tehdä "ylimääräistä", joka peittyy maankorotukseen.
Lapsi tuli käymään kotona, juuri kun olin tekemässä kirkon pihan maahommia. Naureskeli pikkutarkalle hommalle, kun levittelin teelusikalla pihalle piparkakkumursketta, että sähän tarvitset apua. Luulin, että tulee kaveriksi hommiin, mutta rakensikin jämäpaloista piparkakkukaivinkoneen :D
Tornin jouduin tekemään kahteen kertaan. Ensin tein tornia niin, että laitoin kapeita korkeita osia sisäkkäin, kunnes tajusin, että nehän pitää tehdä erillisinä osina ja laittaa väliin piparilevyjä. Sekin piti taas muistella vuoden jälkeen mieleen, että kulmaliimaukset ja pikeerit levittävät valmista työtä. Kellopala on oikeasti leveämpi kuin sen korkeus on. Paistoin kuitenkin kellon sivut neliönä ja luotin että liimaus ja pikeerit levittävät tarpeeksi. Ja nehän levitti!
Tornin kapea huippukin piti tehdä kahdesti. Yksi osa tipahti kädestä ja meni poikki, ovat niin hauraita ja ohuita ylhäältä. Eikä se toisessakaan versiossa täydellisesti mennyt ylhäältä yhteen, mutta johonkin on vaan tyydyttävä, että homma etenee. Tätähän voisi nysvätä iäisyyden, jos kaikki pitäisi mennä ihan prikulleen justiinsa. Onneksi tämä on vain piparkakkutalo!
 |
Tein autot luomaan tunnelmaa, mutta myös ennen kaikkea sen vuoksi,
että mittakaava tulee paremmin esille. Joku siellä jo kuljettaa joulukuusta katolla :) |
Rakennusfaktat
- Puolivalmiit seinäelementit. Kappaletavarasta (jauhoista, voista jne.) tekeminen jäi väliin koska puolivalmiit elementit (kaupan valmis taikina) oli helpompaa. Itselle jäi vain kaulitseminen ja seinien leikkaaminen. Ostin 2 kg, eikä edes kaikki mennyt.
- Betonimyllynä yleiskone. Sillä vatkasin seinämaalin eli pikeerin.
- Betonina kuuma, sulatettu sokeri.
- Seinämaalien väri: tomusokeri-kananmunanvalkuainen
- Sähkötyöt. Omavaraiset paristot, ei tarvitse sähköä.
- Vatupassina avaimen perässä oleva pieni vesivaaka.
- Maa-aines juuri oikean kokoiseksi murskattua piparia.
- Kellon koneisto pysyy paremmin ajassa kuin oikean kirkon kello.
- Nosturina pinsetit.
- Aikataulua ei ollut ja se ylittyi. Budjettia ei ollut, mutta siinä pysyin.
- Korkeus ristin kärkeen 45 cm.
Kiitos Rovaniemen seurakunnalle piirustustuksista ja rollolaiselle kuvaamisesta.
Hyvää joulun odotusta kaikille!
Olipahan taas mukavaa puuhaa! Tässä yhdistyy leipominen, pähkäily, arkkitehtuuri, kolmiulotteinen ajattelu, joulu, itsensä haastaminen ja jopa jännitys, että nouseeko kirkko pystyy ja kestääkö. Käsillä tekemistä ja todella palkitsevaa, kun homma eteni koko ajan. Välillä iski hetkeksi epätoivo, että olikohan tämä liian iso urakka ja onko tässä mitään järkeä, mutta tunne meni nopeasti ohi. Kyllä kannatti!
