22.6.2017

Mansikkakakku

Ihan perus mansikkatäytekakku on paras kakku. Perinteisesti sitä pitää olla juuri juhannukena. Ensimmäinen kakku kotimaisista mansikoista. Paitsi tänä vuonna kylmän kesän vuoksi popsitaan puolalaisia. Hyviä nekin.

Kylmässä juhannuksessa on kyllä puolensa. Mökillä ruuat säilyvät hyvin vaikka ulkona. Itikat syövät vähemmän kun on paljon vaatetta päällä. Aurinkorasvaa ei tarvitse käyttää, eikä silti pala. Hukkumisiakin tulee vähemmän, kun ei järvelle edes tarkene mennä (jäät sentään ovat lähteneet). Juhannusyönä nukuttaakin paremmin, kun mökki ei ole kuuma, vaan pääsee untuvapeiton alle lämmittelemään. Nautitaan saunan ja kokon lämmöstä. Ja hyvästä seurasta, sehän se on tärkeintä.

Iloista juhannusta ihmiset!






Mansikkakakku

Pohja
  • 6 munaa
  • 2 1/4 dl sokeria (vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi)
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 1½ dl perunajauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta (sekoita jauhot ja lisää varovasti taikinaan)
Paista voidellussa ja mannaryynitetyssä vuoassa (26 cm) 175 C noin 45 minuuttia. Kumoa vuoasta ja anna seisoa vuoan alla seuraavaan päivään.

Leikkaa kakku neljään osaan, täytä kolme väliä. Kostuta sitruunalimpparilla. 
Jokaiseen väliin
  • ohut kerros vadelmahilloa
  • kermavaahtoa (4 dl vispikermaa, sokeria ja vaniljasokeria)
  • tuoreita mansikoita palasina
Kuorrutus
Kuorruta kakku kermavaahdolla (6 dl vispkermaa, sokeria ja vaniljasokeria) ja koristele mansikan viipaleilla.

19.6.2017

Nokkoskeitto

Leikkasin nurmikkoa ja mulkoilin yhteen nurkkaan tulleita nokkosia. Pois ne pitäisi saada, mutta kitkeminen on niin pelottavaa puuhaa, että homma on aina vaan lykkääntynyt. Ja nyt se alkaa olla jo mahdoton tehtävä, niin runsaasti niitä on pensaan juurella. Hei, eikös näitä voi syödäkin? Tämänkin haitan voi kääntää hyödyksi! Sanko (ja hanskat) käteen ja lehtiä nyppimään. En ole koskaan nokkosta suuhuni laittanut ja melkoinen ennakkoluulo näitä kohtaan oli. Mutta eihän ne ryöppäämisen jälkeen enää voi polttaa? Eihän? No ei ne polttaneet, eivätkä pistelleet. Keitto maistui hyvältä, kuin pinaattikeittoa. Ja on jopa vieläkin terveellisempää.

Kiitos Hanna, kun kävit näitä keräämässä ja avasit minunkin silmät :)

Siellä ne nokkoset kasvaa minun kivikkopenkissä

Hahaa, pataan jouduitte!




Nokkoskeitto

  • 2 l vettä
  • 2 rkl suolaa (keitä suolavesi)
  • 100 g nuoria nokkosen lehtiä (lisää kiehuvaan veteen ja keitä minuutti, kaada siivilään, painele ylimääräinen vesi pois ja leikkaa saksilla pienemmäksi)
  • 50 g voita (sulata voi kattilassa)
  • 1-1½ dl vehnäjauhoja  (sekoita jauhot voisulaan)
  • 1 l punaista maitoa (lisää maito voi-jauhoseokseen, vispaa ja kuumenna kunnes sakenee, lisää ryöpätty ja pienitty pinaatti ja sekoita)
  • 1 tl suolaa
  • (ripaus sokeria)
  • valkopippuria (mausta keitto)

17.6.2017

Raparperipiirakka

Helppo raparperipiirakka uuniin ruokailun ajaksi ja lämmin kesäherkku valmistuu juuri sopivasti jälkkäriksi. Paistoajaksi riittää puoli tuntia, mutta tämä oli uunissa 45 minuuttia, kun terassilla ei huomannut ajankulua. Ei silti paistunut liikaa, pinalla olevat murut saavat ollakin rapeita.



Runsaasti raparperia, reilusti kanelia ja rutkasti muruja


Uusia perunoita, voikastiketta, kanan sisäfileitä, grillijuustoa, ananasta, maissia, salaattia ja tomaatti-mozzarellatikkuja



Raparperipiirakka (pellillinen)
  • 7½ dl vehnäjauhoja
  • 4½ dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria 
  • 3 tl leivinjauhetta (sekoita kuivat aineet)
  • 250 g voita (sulata ja sekoita kuiviin aineisiin muruseokseksi)
Ota 4 dl muruseosta talteen pintaa varten. 
  • 3 dl maitoa (lisää jäljelle jääneeseen muruseokseen maito ja sekoita hyvin)
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Lisää taikinan päälle
  • raparperin paloja
  • kanelia
  • muruseos (se 4 dl joka otettiin talteen)
Paista 200 C 30-45 minuuttia. Ripottele pinnalle sokeria. Nauti siltään tai jäätelön kanssa.

13.6.2017

Suklaakakku

Juhannusta odotellessa kakut pakastimeen. Mökkireissulle jäisenä kylmälaukkuun, toimittavat samalla kylmäkallen virkaa vähän aikaa. Kakut säilyvät hyvin huoneenlämmössäkin. Mutta veikkaan, etteivät kauan säily suuressa porukassa, vaan katoavat aika pian herkkusuihin.

Resepti täällä.


Suklaata isoina paloina


Tuhtia tavaraa. Voita ja kermaa sekä suklaasattumia.


3.6.2017

Tuulihatut poro- ja mansikkatäytteellä

Tuulihattuja paistelin useammassa erässä pakastimeen ja tänä aamuna tehtailin yli kolmeen sataan kappaleeseen täytteet. Suolainen porotäyte ja makea mansikkatäyte.

Arki-iltana heti töistä tultua taikinan ensimmäinen vaihe jäähtymään ja sitten vasta normaaleihin ruokajuttuihin. Ruoan jälkeen taikinan teko loppuun ja pursotusvaihekin on nopea. Ainoastaan paistaminen vie aikaa, mutta senkin aikana ehtii tehdä kaikkea muuta. Eli varsin vaivatonta hommaa. Täyttäminen sitten on vähän hitaampaa puuhaa.

Sydämellistä lakkiaispäivää juhlijoille!

Kohoavat uunisa pulleiksi, mutta pohjassa näkyy silti tyllan tähtikuvio
Aamun tuulihattutehtaassa reilu 300 täytettävää

Aamun tuulihattutehtaassa yli 300 täytettävää

Poro antaa kunnolla makua täytteeseen

porotäytteellä

mansikkatäytteellä

Porotuulihatut, tomaatti-mozzarellapiirakat ja poropiirakat

Bebet ja mansikkatuulihatut

Ylioppilaan kortissa paperista taiteltu mekko

Tuulihatut (100-140 kpl, riippuen koosta)
  • 3 dl vettä
  • 100 g voita (keitä vesi ja voi kattilassa)
  • 2 dl vehnäjauhoja (lisää jauhot ja sekoita vispilällä palloksi, anna jäähtyä)
  • 3 munaa (lisää munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten)
  • 1½ tl leivinjauhetta (lisää leivinjauhe ja vatkaa vielä)
Pursota pieniä nöttösiä pellille, jätä kohoamisvälit ja paista 190 C 20-25 minuuttia.

Porotäyte (ainakin 200 tuulihattuun riittää)
  • 300 g  kylmäsavuporoleikettä (pilko pieniksi paloiksi)
  • 400 g maustamatonta tuorejuusto
  • 200 g valkosipulituorejuustoa
  • 200 g kermaviiliä (sekoita kaikki aineet)
Halkaise tuulihatut ja pursota täytettä sisään, laita kansi päälle.

Mansikkatäyte (ainakin 200 tuulihattuun riittää)
  • 4 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 400 g mansikkarahkaa 
  • 1 dl sokeria (sekoita rahka ja sokeri kermavaahtoon)
  • mansikoita (pilko pieniksi paloiksi ja sekoita täytteeseen)
  • 2 rkl vanijakreemijauhetta (lisää täytteseen)
Halkaise tuulihatut ja pursota täytettä. Lisää vielä pieni mansikan palanen jokaiseen ja laita kansi päälle. Ripottele pinnalle tomusokeria.

28.5.2017

Auton ohjauspyörä -kakku

Yleensä ratit ovat mustia, mutta nytpä onkin ruskea, koska tämä on todellinen suklaakakku.
Tummaa suklaata on pohjassa 60 g, täytteessä 150 g, kuorrutteessa 150 g ja ohjauspyörässä 100 g eli yhteensä 460 g.

Hyvää 18-vuotissynttäriä Eetulle!


Suklaamassa on tehty suklaasta, siirapista ja tomusokerista











Supersuklainen suklaatäytekakku

Suklaakakkupohja
  • 90 g voita (sulata)
  • 1 dl kevytmaitoa
  • 3 munaa (lisää maito ja munat voisulaan vispilällä)
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 2½ dl sokeria
  • 1½ tl leivinjauhetta
  • 1½ tl vaniljasokeria 
  • 60 g tummaa suklaata rouhittuna (sekoita kaikki kuivat aineet ja lisää taikinaan vispilällä)
Paista voidellussa ja mannaryynitetyssä vuoassa (20 cm) 200 C ainakin 45 minuuttia. Anna jäähtyä seuraavaan päivään ja leikkaa vasta sitten neljään ohueen kerrokseen eli täytettä tulee kolmeen väliin.

Kostutus
  • 1½ dl vahvaa kahvia (laita 2 mitallista kahvia yhtä kuppia kohden eli tee tuplavahvuudella)
  • 1 tl sokeria
  • ½ dl maitoa
Täyte
  • 100 g maustamaton tuorejuustoa (notkista vatkaimella)
  • ½ dl vahvaa jäähtynyttä kahvia (laita 2 mitallista kahvia yhtä kuppia kohden eli tee tuplavahvuudella)
  • ½ rkl sokeria (lisää kahvi ja sokeri tuorejuustoon ja vatkaa hyvin sekaisin)
  • 2½ dl vispikermaa (vaahdota. Valuta tuorejuusto-kahviseos kermavaahtoon)
  • 150 g tummaa suklaata (sulata ja sekoita täytteeseen)
Laita täytettä kahteen tai kolmeen väliin. Täytä kakku kelmutettuun vuokaan ylösalaisin. Anna kovettua jääkaapissa.

Kuorrutus
Tee täyte toiseen kertaan ja kuorruta kakku sillä. Anna kovettua.

Suklaamassa

  • 1 dl (140 g) vaaleaa siirappi (kuumenna kattilassa sen verran, että löystyy, ota pois liedeltä)
  • 100 g tummaa suklaata (sulata mikrossa ja sekoita siirappiin)
  • 2 dl tomusokeria (sekoita massaan)
Kaada astiaan leivinpaperin päälle ja anna kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään. On aluksi todella kovaa käsitellä, mutta pehmenee, kun lämpenee muokatessa. Ohjauspyörän muotoilin tästä massasta leivinpaperin päälle, kovetin jääkaapissa ja nostin sitten kakun päälle. Mittarit valkoisesta sokerimassasta ja tekstit elintarviketusseilla. Bemarin logossa sinisellä tomuvärillä värjätty valkoista sokerimassaa.

24.5.2017

Pienet kinuskibebet

Pohjat entisellä ohjeella, täyteohje KakkuKatrilta.

Aikaisemmin olen laittanyt täytteen kuppeihin lusikalla/veitsellä. Nyt puhuin ystävän kanssa puhelimessa näitä tehdessä ja sain vinkin täyttää bebet pursottamalla. Oli paljon nopeampaa ja helpompaa! Kiitos ystäväiseni.

Kestävät hyvin pakastamisen, kunhan vaan saavat olla yhdessä kerroksessa.

Perinteiset bebet täällä.






Pienet kinuskibebet (n. 100 kpl)

Pohjataikina
  • 200 g voita
  • 1½ dl sokeria (vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi)
  • 1 muna (lisää muna ja vatkaa vielä)
  • 4½ dl vehnäjauhoja (lisää jauhot)
Kaulitse, ota pyöreällä muotilla ohuita palasia ja laita minimuffinssivuokaan. 
Paista 175 C 10 minuuttia. Nostele teelusikoilla pois vuoasta.

Kinuskitäyte
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl (70 g) fariinisokeria
  • 3 keltuaista
  • 4 tl perunajauhoja (sekoita kerma, sokeri, keltuaiset ja perunajauhot kattilassa ja keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes sakenee, ota pois liedeltä ja anna jäähtyä)
  • 200 g voita (vatkaa voi tasaiseksi ja lisää voin sekaan keitetty kinuski)
  • 2 tl vaniljasokeria (lisää täytteeseen)
Laita täyte pursotinpussiin ja täytä bebet. Tasoita tarvittaessa veitsellä. Anna kovettua jääkaapissa.

Kinuskikuorrutus
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 dl (140 g) fariinisokeria (sekoita kerma ja sokeri kattilassa ja keitä pari minuuttia, anna jäähtyä)
  • n. 2½ dl tomusokeria (lisää sokeria ja sekoita, paksuus on sopiva, kun on jämäkkää, mutta leviää silti tasaisesti)
Pursota kuorrute beben pinnalle ja koristele heti nonparelleilla.

21.5.2017

Lätkänaposteltavaa

Kisakatsomon naposteltavat valmiina. Kovasti eilen katsottiin ja jännättiin, mutta tappio tuli, toivottavasti tänään saavat pronssia.
  • poropiirakkaa (reseptissä rucolaa, nyt laitoin persiljaa)
  • makaronisalaattia (makaronia, savukinkkukuutioita, keitettyä porkkanaa, herne-maissi-paprikaa, sinappikurkkupikkelsiä, kermaviiliä, sinappia, mustapippuria)
  • vihersalaattia
  • possun sisäfileetä hiilihaudutettuja (veljen grillamaa)
  • tomaatti-mozzarella-tikkuja
  • maissilastuja ja salsakastiketta
  • popcornia
  • kasvistikkuja ja dippejä
  • hedelmiä
  • tuulihattuja (kermavaahtoa, kuningatar-rahkaa ja vadelmia)
  • kuningattaren suklaakakkua ja tuoreita mansikoita
Viime vuoden kotikatsomo täällä.
Vuonna 2011 tuli tehtyä ihan lätkäkakkukin ja sitä syödessä Suomi voitti Ruotsin 6-1. Joku laittoi kakun päälle pyöreän suklaakohvehdin kiekoksi ja teki kakkulapiolla maalin :)





Mozzarellaa, basilikaa ja tomaattia. Sopisivat hyvin vaikka juhlapöytään!

Hedelmiä, tuulihattuja ja kuningattaren suklaakakkua tuoreilla mansikoilla

17.5.2017

Tomaatti-mozzarella-minipiirakat

Tomaattia, mozzarellaa, basilikaa ja pestoa. Niistä on nämä kasvispiirakat tehty. Minikoossa taas. Juhliin ja suuhun sopivia. Valmiit voi koristella basilikan lehdellä.





104 kpl



Tomaatti-mozzarella-minipiirakat (104 minikokoista)

Pohjataikina
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 dl mustaleimaemmentaljuustoraastetta (sekoita jauhot ja juusto)
  • 150 g margariinia (lisää margariini ja sekoita muruseokseksi)
  • ½ dl kylmää vettä (lisää vesi ja sekoita taikinaksi)
Kaulitse ohueksi ja ota taikinaa muotilla ja laita minimuffinssivuokaan.

Täyte
  • 2 pkt minimozzarellaa
  • kirsikkatomaatteja
  • basilikan lehtiä (paloittele mozzarella, tomaattit ja basilika ja laita vuokiin taikinan päälle)
  • 2 munaa
  • 2 dl vispikermaa
  • 3 rkl pestoa 
  • ½ tl suolaa
  • mustapippuria (sekoita munat, kerma, pesto ja mausteet ja lusikoi täytteiden päälle)
Paista 200 C reilu 15 minuuttia.