31.5.2020

Britakakku ylioppilaalle

Tänä kummallisena korona-aikana ei voinut viettää perinteisiä lakkiaisia, mutta kakku pitää tietenkin olla valkolakin kunniaksi!
Onnea Emilia!








Britakakku

Pohja
  • 125 g voita
  • 1 dl sokeria (vaahdota voi ja sokeri)
  • 2 keltuaista (lisää keltuaiset ja vaahdota)
  • 1 dl maitoa
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta (lisää loput aineet ja sekoita)
Marenki
  • 2 valkuaista (vaahdota kovaksi vaahdoksi)
  • 1½ dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria (lisää sokerit ja jatka vatkaamista)
  • mantelirouhetta
Levitä uunipellille voidellun leivinpaperin päälle ensin pohja ja sen päälle marenki ja ripottele pinalle mantelirouhe. Paista 175 C 15-20 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaa.

Täyte
  • 6 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 2 prk (á 200 g) vaniljarahkaa
  • sokeria (lisää rahka ja sokeri)
  • mansikoita
  • vadelmia
  • mustikoita
Pursota kahteen väliin rahka-kermavaahtoa ja runsaasti marjoja. (Ihan kaikki täytteestä ei mennyt)

Koristeet
  • mansikoita
  • vadelmia
  • mustikoita
  • suklaateksti ja -perhoset (laitoin tekstin alle rahkakermavaahtoa, jotta sain tasaisemman pinnan, muuten pintaa ei tarvitse peittää)

28.5.2020

Lyhytvartiset kirjoneulesukat

Villasukkia tarvitaan aina. Kesälläkin. Mutta silloin riittää tällaiset lyhytvartiset.

Ohje Meillä kotona.




26.5.2020

Kuningattaren hyytelökakku

Yksinkertainen ohje hyytelökakkuun. Kermavaahtoa ja maustettua rahkaa hyydytettynä ja kokonaisia vadelmia sisällä yllätyksinä. Mustikka-vadelmarahka oli ehkä vähän teollisen makuinen, vaniljarahka saattaisi olla parempi.

Tein taas kolme minikakkua, halkaisija vain 16 cm. Yksi syötiin ja kaksi meni pakastimeen.




Kuningattaren hyytelökakku (1 iso 22-24 cm tai 3 pientä 16 cm)

Pohja
  • 2 pötköä Domino-keksejä (murskaa)
  • voita (lisää sulatettua voita keksimurskaan se verran kaikki keksimurut ovat kosteita)
Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle.

Täyte
  • 5 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 2 prk (á 200 g) vadelma-mustikkarahkaa
  • sokeria (lisää rahka ja mausta sokerilla makusi mukaan)
  • pakastevadelmia (kaada täyte keksipohjan päälle ja painele täytteeseen jäisiä vadelmia)
Anna hyytyä jääkaapissa tunti.

Mehupinta
  • vadelmia
  • vettä (keitä vadelmia vedessä, siivilöi kivet pois, anna mehun jäähtyä)
  • 4 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
Mittaa mehua 3 dl. Kuumenna siitä ½ dl ja sulata siihen liivatteet. Kaada ohuena nauhana takaisin mehuun ja sekoita. Kaada hyytyneen kakun päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

Koristeet
Koristele tuoreilla vadelmilla ja pensasmustikoilla sekä sitruunamelissan lehdillä.

16.5.2020

Mokkanopat

Pimp my mokkapalat -kisa innoitti tähän. Näissä on kahvitäytettä eli mokkaa löytyy ja palojakin nämä ovat eli mokkapaloja. Ei kun mokkanoppia. Rapsahtava suklaakuori ja pehmeä leivossisus.

Pohjataikinassa on kaakaota ja suklaarouhetta, täytteessä mm. kahvia, suklaata ja kermavaahtoa. Noppien pinta on maitosuklaata ja numerot valkosuklaata.

Samalla ohjeella tehtyjä suklaaleivoksia täällä.


Kuorrutusta vailla





Mokkanopat

Suklaakakkupohja
  • 90 g voita (sulata)
  • 1 dl maitoa
  • 2 munaa (lisää maito ja munat voisulaan)
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 2½ dl sokeria
  • 1½ leivinjauhetta
  • 1½ tl vaniljasokeria (sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan)
  • 60 g tummaa suklaata (rouhi ja lisää taikinaan)
Paista pellillä leivinpaperin päällä 200 C n. 15 minuuttia. Paista pohja vain juuri ja juuri kypsäksi, ettei mene reunoilta kovaksi. 

Leikkaa pohja kahteen osaan. 

Kostutus
  • vahvaa kahvia (kaksi kahvimittaa per kuppi)
  • maitoa
Kostuta hyvin maitokahvilla

Kahvi-suklaatäyte
  • 2 dl vispikermaa (vatkaa vaahdoksi)
  • ½ rkl sokeria (mausta kermavaahto sokerilla)
  • 80 g maustamatonta tuorejuustoa (notkista vispilällä)
  • vajaa ½ dl vahvaa kahvia (laita 2 mitallista kahvia kuppia kohti, sekoita jäähtynyt kahvi tuorejuustoon ja yhdistä sitten kermavaahtoon)
  • 120 g tummaa suklaata (sulata ja sekoita täytteeseen)
Levitä kostutetun pohjan päälle. Nosta toinen pohjapala päälle ja kostuta sekin maitokahvilla. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Leikkaa kuution muotoisiksi paloiksi (4 cm).

Kuorrutus
  • maitosuklaata (sulata ja valuta noppapalan päälle)
Numeropisteet (tee päivää aikaisemmin)
  • valkosuklaata (sulata, pursota pisteet leivinpaperille ja anna kovettua, laita heti noppaan, kun suklaakuorrutus on valutttu pintaan, että tarttuu kiinni)

9.5.2020

Äitienpäiväkakku (video)

Kesäinen kakku, vaikka tänään on kylmä vesisade päivä. Onneksi huomiseksi äitienpäiväksi on luvattu aurinkoa.

Samantyylisiä kakkuja täällä.

Hyvää äitienpäivää!



Äitienpäiväkakku

Pohja
  • 4 munaa
  • 1½ dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta (sekoita kuivat aineet ja lisää täytteeseen)
Paista voidellussa ja mannaryynitetyssä vuoassa (20 cm) 175 C noin 50 minuuttia. Kumoa ja anna levätä kuvun alla seuraavaan päivään.

Leikkaa kakku viiteen ohueen osaan eli täytettä tulee neljään väliin. Kasaa kakku ylösalaisin kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan. Kostutus sitruunalimpparilla.

Punaisten marjojen täyte (kahteen väliin)
  • 3 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 1 prk (200 g) mansikkarahkaa
  • 0,5 l pakastemansikoita (sulata ja valuta liemi pois, soseuta)
  • ½ dl punaisia viinimarjoja (sulata ja soseuta)
  • 1/4 dl sokeria (lisää rahka, marjasoseet ja sokeri täytteeseen)
  • 1/4 dl mansikoiden mehua (kuumenna ja sulata puristellut liivatteet siihen, kaada ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita samalla)
  • pakastevadelmia (kun olet levittänyt täytteen kakkupohjan päälle, upota siihen jäisiä vadelmia)
Hillo-kermavaahtotäyte (kahteen väliin)
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • sokeria
  • vaniljasokeria (mausta kermavaahto sokereilla)
  • vadelmahilloa (levitä kakkupohjan päälle ohut kerros hilloa ja päälle kermavaahtoa)
Anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kuorrutus
  • 4 dl vispikermaa (vaahdota)
  • sokeria
  • vaniljasokeria (mausta kermavaahto sokereilla)
  • pinkkiä elintarvikeväriä (värjää pieni osa kermavaahdosta punaiseksi)
Levitä valkoinen kermavaahto kakun päälle ja reunoille. Lisää punaista kermavaahtoa reunojen alaosaan ja tasoita.

Koristeet
  • valutettua suklaata (sulata kuumaan kermaan maitosuklaapaloja ja sekoitettu tasaiseksi)
  • tuoreita mansikoita
  • kandeerattuja ruusun terälehtiä (irroita ruusun terälehdet, käytä kananmunan valkuaisessa ja upota Siro erikoishienoon sokeriin, anna kuivua seuraavaan päivään)
  • suklaaperhoset ja äiti-teksti (sulata tummaa suklaata, 
  • minivaahtokarkkeja