29.12.2020

Islantilainen neule Riddari

Kysin pojalta, että minkä värisen villapaidan haluaa ja vastasi heti, että tumman harmaan ja yksivärisen. Oi ei, kun ne kuviot on vähän niin kuin näiden islantilaisten neuleiden juttu. No ihan vähän sitte sitten niitä ja silleen huomaamattomasti. Tein sitten harmaan eri sävyillä "yksivärisen" neuleen.

Koko m. Kuvassa minun päällä vähän iso, mutta pojalle on sopiva. Pohjaväri 0058, kuviot 0057, 0056 ja 0054.



Joulun puoloffee

Puoloffee on helppo, nopea ja erittäin hyvä. Ei paistamista, eikä hyydyttämistä. Tytöt tekivät jouluaattona hiihtolenkin jälkeen. Kuin banoffee, mutta banaanin tilalta puolukkaa eli paljon parempaa. Kinuski ja puolukka sopivat niin hyvin yhteen.


Perinteinen jouluruoka pitkällä ja vanhalla pirtinpöydällä.



Itse haettu joulukuusi

Puuhellalla pitkään haudutettua riisipuuroa ja sekametelisoppaa



Puoloffee

Piparipohja

  • 200 g pipareita (laita pussiin ja murskaa pirtinpenkin päällä kaulimella)
  • 100 g voita (sulata kattilassa puuhellalla ja sekoita piparimuruihin)
Painele irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle ja anna kovettua hetki kylmässä eteisessä.

Täyte
  • 1 tlk (397 g) keitettyä kondensoitua maitoa eli valmista toffeeta (levitä piparipohjan päälle)
  • 2-3 dl puolukoita (ripottele jäisinä toffeen päälle)
  • 3 dl vispikermaa (vaahdota)
  • sokeria (mausta sokerilla ja levitä puolukoiden päälle)
Koristeet
  • jäisiä puolukoita
  • pipareita
  • kuusen oksia (varasta joulukuusesta)

Valkoiset kuusikakut

Valkoiset kakut lakka- ja appelsiinitäytteillä.


Valkoinen kuusikakku appelsiinitäytteellä

  • 4 munan kakkupohja
  • täytteessä kermavaahtoa, appelsiinituorejuustoa, sokeria, appelsiinin kuoriraastetta ja mehua
  • kuorrutteena kermavaahtoa
  • koristeena kermavaahtokuusia ja hopeisia nonparelleja ja kuulia
Valkoinen kuusikakku lakkatäytteellä
  • 2 munan kakkupohja
  • välissä lakkahilloa ja kermavaahtoa
  • kuorruutteena kermavaahtoa
  • koristeena kermavaahtokuusia ja hopeisia nonparelleja ja kuulia

17.12.2020

Jouluinen suklaakakku

Jos jouluna pitää olla paljon suklaata, niin tässä kakussa sitä ainakin on! Makeassa kakussa on suklaata pohjassa, täytteessä, kuorrutteessa, valuvassa suklaassa ja koristetryffeleissä. Ei mikään kevyt tapaus. Pieni pala riittää.

Hyvää joulua! <3



Jouluinen suklaatäytekakku

Suklaakakkupohja
  • 90 g voita (sulata)
  • 1 dl kevytmaitoa
  • 3 munaa (lisää maito ja munat voisulaan vispilällä)
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 2½ dl sokeria
  • 1½ tl leivinjauhetta
  • 1½ tl vaniljasokeria 
  • 60 g tummaa suklaata rouhittuna (sekoita kaikki kuivat aineet ja lisää taikinaan vispilällä)
Paista uunipellillä leivinpaperin päällä 200 C ainakin n. 12 minuuttia. Leikkaa neljäksi ympyräksi kakkuvuoalla (halkaisija 16 cm). 3 kokonaista ja 1 kasataan puolikkaista.

Kostutus
  • 1½ dl vahvaa kahvia (laita 2 mitallista kahvia yhtä kuppia kohden eli tee tuplavahvuudella)
  • 1 tl sokeria
  • ½ dl maitoa
Täyte
  • 100 g maustamaton tuorejuustoa (notkista vatkaimella)
  • 1/2 dl vahvaa jäähtynyttä kahvia
  • 1/2 rkl sokeria (lisää kahvi ja sokeri tuorejuustoon ja vatkaa hyvin sekaisin)
  • 2 1/2 dl vispikermaa (vaahdota. Valuta tuorejuusto-kahviseos kermavaahtoon)
  • 150 g tummaa suklaata (sulata ja sekoita täytteeseen)
Laita täytettä kolmee väliin. Anna kovettua jääkaapissa.

Kuorrutus (ihan sama kuin täyte)
  • 100 g maustamaton tuorejuustoa (notkista vatkaimella)
  • 1/2 dl vahvaa jäähtynyttä kahvia
  • 1/2 rkl sokeria (lisää kahvi ja sokeri tuorejuustoon ja vatkaa hyvin sekaisin)
  • 2 1/2 dl vispikermaa (vaahdota. Valuta tuorejuusto-kahviseos kermavaahtoon)
  • 150 g tummaa suklaata (sulata ja sekoita täytteeseen)
Kuorruta kakku.

Suklaapinta
  • 1/2 dl vispikermaa (kuumenna kattilassa kiehumispisteeseen)
  • 86 g maitosuklaata (paloittele ja sekoita kuumaan kermaan, kun on tasaista)
Kaada suklaa kovettuneen kakun pinnalle ja anna vähän valua reunoillekin.

Koristeet
  • dominotryffeleitä ((Murskaa pötkö Dominoita ja lisää 100 g appelsiinituorejuustoa, pyörittele palloiksi ja anna kovettua jääkaapissa ½ tuntia. Sulata valkosuklaata ja dippaa pallot siinä, Anna kovettua jääkaapissa leivinpaperin päällä. Pursota suklaalla viivoja tai laita hopeanonparelleja päälle. Hyvää ja helppoa. Ohje Annin uunissa.)
  • kuivattuja appelsiinin siivuja
  • kanelitankoja
  • kuusen havu
  • tähtianis

6.12.2020

Itsenäisyyspäivän vadelma-lakritsikakku

Kakkupohjassa ja kostutuksessa apteekin salmiakkaimixeriä, täytteessä vadelmia. Koristeena oikeita kukkia, Dominotryffeleitä, mustikoita ja karhunvattuja.

Ruokana Hetan lämmintä kanasalaattia, jossa osan kanoista korvasin grillijuustolla. Lisäksi uunilohta ja saaristolaisleipää kinkkutäytteellä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!







Itsenäisyyspäivän vadelma-lakritsikakku (halkaisija vain 16 cm)

Lakritsipohja

  • 1½ dl Haganolin salmiakkimixeriä (ravista todella voimakkaasti, mutta maku ja väri jää pullon pohjalle)
  • 1 rkl perunajauhoja (sekoita salmiakkimixer ja perunajauhot kattilassa ja kuumenna kunnes sakenee, mutta älä keitä, sekoita koko ajan)
  • 50 g voita (ota kattila pois levyltä ja sekoita siihen voi kunnes se sulaa)
  • 5 munaa
  • 2 1/4 dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 1½ tl leivinjauhetta (sekoita jauhot ja lisää vuorotellen salmiakkiseoksen kanssa munavaahtoon)
Paista uunipellillä leivinpaperin päällä 200 C n. 12 minuuttia. Leikkaa kakkupohja neljäksi pyöreäksi (halkaisija 16 cm) levyksi. 3 kolme kokonaista ja kaksi puolikasta.

Kostutus

  • apteekin salmiakkimixeriä
  • vettä

Vadelmatäyte

  • 4 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 5 dl pakastemansikoita (sulata, valuta neste pois ja soseuta marjat)
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 1 prk mustikka-vadelmarahkaa
  • 1/4 dl sokeria (lisää rahka, sokeri ja mansikkasose kermavaahtoon)
  • 1/4 dl mansikoiden lientä (kuumenna, sulata liivatteet mehuun ja kaada ohuena nauhana täytteeseen)
  • 200 g pakastevadelmia (laita täytettä kolmeen väliin ja upota täytteeseen runsaasti jäisiä vadelmia)
Kasaa kakku ylösalaisin vuokaan kelmun päälle. Anna maustua ja hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kuorrutus
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • vaniljasokeria
  • sokeria (mausta sokerilla)
Koristeet
  • sinisiä ja valkosia kukkia
  • mustikoita
  • karhunvadelmia
  • Dominotryffeleitä (Murskaa pötkö Dominoita ja lisää 100 g appelsiinituorejuustoa, pyörittele palloiksi ja anna kovettua jääkaapissa ½ tuntia. Sulata valkosuklaata ja dippaa pallot siinä, Anna kovettua jääkaapissa leivinpaperin päällä. Pursota suklaalla viivoja tai laita hopeanonparelleja päälle. Hyvää ja helppoa. Ohje Annin uunissa.)

1.12.2020

Suolaiset joulutortut

Voitaikinasta on moneksi, soveltuu suolaisiin ja makeisiin torttuihin. Kasvistäytteessä pinaattia ja fetaa, lihatäytteessä kinkkua ja juustoa. Muotoile perinteisiksi pasteijoiksi tai avonaiseksi, jossa rusetti päällä. Sehän muistuttaa ihan lahjapakettia! Ainakin se tuli näin joulun alla mieleen, kesällä sitä voi sitten väittää vaikka kukaksi ;)


Voitaikina

  • 500 g voita
  • 500 g vehnäjauhoja 
  • 2 tl leivinjauhetta (sekoita voi ja jauhot yleiskoneessa)
  • 3 dl kylmää vettä (lisää vesi ja sekoita tasaiseksi)

Laita löysä taikina laakeaan astiaan leivinpaperin päälle ja anna kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Pinaatti-fetatäyte
  • 1 valkosipulinkynsi
  • tilkka öljyä (kuullota valkosipuli öljyssä)
  • 1 ps (150 g) pakastepinaattia (lisää pannulle pinaatti ja paista kunnes sulaa ja neste haihtuu, anna jäähtyä)
  • 200 g fetaa (murenna feta ja lisää täytteeseen)
  • 1/2 tl mustapippuria
  • ripaus kanelia (lisää mausteet)
Kinkkutäyte
  • 150 g palvikinkkua (kuutio)
  • 50 g punaleimaemmentaljuustoraastetta
  • 50 g ruohosipulituorejuustoa
Kaulitse taikina, leikkaa ja muotoile videon mukaisesti. Paista 200 C n. 15 minuuttia.

Kasvistäyte: k-ruoka.fi