14.11.2019

Piparkakkukaupunkitäytekakku

Kaupunki korkeine kerrostaloineen. Sitä tämän piti esittää, mutta ei ollutkaan ihan niin selvä tapaus :D Oikeissa kerrostaloissa valot ovat vain joissain ikkunnoissa ja osa on pimeänä. Tein pipareihin ikkuna-aukkoja sattumanvaraisesti ja niistä heijastuu kakun keskellä olevan kynttilän valo.

Maku oli hyvä, lakkakakkua pitkästä aikaa. Täytteessä lakkarahkaa, lakkahilloa ja kermavaahtoa. Kakussa on vain kahden munan pohja, näppärä pikkukakku pikkuporukalle. Tein kerralla kaksi kakkua, toinen on täytettynä pakastimessa.










Piparkakkukaupunkitäytekakku

Pohja
  • 2 munaa
  • 3/4 dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
  • ½ dl vehnäjauhoja
  • ½ dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta (sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan)
Paista voidellussa ja mannaryynitetyssä 16 cm vuoassa 175 C noin 40 minuuttia.

Täyte
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 1 prk (á 200 g) lakkarahkaa
  • sokeria
  • vaniljasokeria (sekoita kermavaahtoon rahka ja sokerit)
  • 200 g lakkahilloa
Leikkaa kakku neljään osaan eli täytettä tulee kolmeen väliin. Kostutus maidolla. Ensin ohut kerros lakkahilloa ja sitten rahka-kermaa päälle.

Kuorrutus
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • sokeria
  • vaniljasokeria (mausta sokerilla)
Kuorruta kakku kermavaahdolla ja laita kerrostalopiparit reunoille ja päälle. Keskelle kakkua tuikkukynttilä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti