30.11.2016

Jouluomenakakku

Huomenna on jo joulukuu, joten kakkuun piti saada joulun makua. Jouluhan tunnetaan pipaista ja siksi laitoin kakkupohjataikinaan piparkakkumausteita. Jaa-a, mitähän sitten täytteeseen? Puolukkaa ja karpaloa mietin, mutta päädyin omenaan. Miedomman makuista ja nekin kuuluvat ehdottomasti jouluun. Lisänä päärynä-kinuskirahkaa. Tuli tosi hyvä täyte ja sopi hyvin yhteen piparisen pohjan kanssa! Koristeeksi vain iso kasa hedelmiä, niin kuin täytteessäkin on. Ja piparia, kun kerran pohjassakin on piparin makua. Loppusilaus kinuskikastikkeella.

Täytettä on runsaasti ja paksusti. Jos haluaa matalamman kakun pärjää ehkä jopa puolella täytemäärällä.



Jaoin täytteen mukeihin, jotta tulee saman verran kaikkin väleihin. Kaksi kupillista per väli.

Täytettä oli niin paljon ja reunat siistit, joten en laittanut reunoille kermavaahtoa ollenkaan. Naked cake siis.
 




Jouluinen omenatäytekakku

Jouluinen kakkupohja
  • 4 munaa
  • 1½ dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl neilikkaa
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl pomeranssinkuorta (sekoita kuivat aineet, siivilöi ja lisää varovasti sekoittaen taikinaan)
Paista voidellussa ja mannaryynitetyssä vuoassa (20 cm) 175 C noin 45 minuuttia.

Omenatäyte

  • 4 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 4 dl vispikermaa (vatkaa vaahdoksi)
  • 2 prk (á 200 g) maustettua rahkaa päärynä-kinuski
  • 500 g omenasoseta
  • ½ dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria (sekoita kermavaahtoon rahka, sose ja sokerit)
  • ½ dl omenamehua (kuumenna mikrossa, sulata liivatteet siihen ja kaada ohuena nauhana täytteeseen)
Leikkaa kakku neljään osaan eli kolme väliin tulee täytettä. Kostutus omenamehulla. Vuoraa paistovuoka kelmulla ja täytä kakku ylösalaisin vuokaan. Pehmeää täytettä tulee runsaasti väliin, joten ei voi täyttää suoraan tarjoiluastialle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kuorrutus
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • vaniljasokeria
  • sokeria (mausta sokerilla)
Levitä kermavaahto kakun päälle.

Koristeet
  • omenan lohkoja
  • päärynän lohkoja
  • viikunan lohkoja
  • pipareita
  • kinuskikastiketta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti