18.12.2018

Puolukka-piparitäytekakku

Pipari ja puolukka kuuluvat jouluun, laitetaanpa niitä kakkuun.

Piparirahka olikin yllättäen kaikista kaupoista loppu! Sovelsin laittamalla vaniljarahkaa ja piparkakkumausteita, eikös se ole melkein sama asia? No ei se ihan ollut. Tuli vähän väkevää niillä mausteilla, olisi pitänyt laittaa vähemmän, reseptissä on nyt kuitenkin määrät, niin kuin tässä kakussa oli. Toiset keksivät myöhemmin, että olisit murentanut piparia ja laittanut sitä. Olisi varmasti toiminut paremmin. Pitää muistaa ensi kerralla, jos piparirahka on edelleen loppu.

Puolukkatäyte on enemmän aikuiseen makuun, kuin aikaisemmin tekemäni mansikkatäyte. Pikkuisen alkoi kuitenkin hirvittämään, että onko liian kirpeää ja upottelin sitten täytteeseen vielä jäisiä vadelmia.

Aikaisempi samantyylinen piparikakku täällä.

Uunikin siis jo toimii, kiitos isän! Ja hyvää syntymäpäivää äiti! Omat vanhemmat ovat aina niin tärkeitä, vaikka kuinka itse olisi jo aikuinen <3








Puolukka-piparitäytekakku

Pohja
  • 4 munaa
  • 1½ dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta (sekoita jauhot ja lisää taikinaan)
Paista voidellussa ja mannaryynitetyssä 20 cm vuoassa 175 C n. 45 minuuttia. Tarkasta kypsyys. Kumoa kakku ja anna levätä kuvun alla seuraavaan päivään.

Puolukkatäyte (kahteen väliin)
  • 4 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 1 prk (á 200 g) vaniljarahkaa (lisää rahka kermavaahtoon)
  • 200 g pakastepuolukoita (sulata ja soseuta sauvasekoittimella ja lisää täytteeseen)
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria (mausta sokereilla)
  • tilkka puolukkamehua (kuumenna ja sulata liivatteet siihen, kaada ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita samalla)
  • pakastevadelmia
Täytä kakku ylösalaisin samaan vuokaan, jossa se on paistettu. Vuoraa se ensin kelmulla, jotta kakku lähtee siitä uloskin. Leikkaa kakku neljään osaan eli täytettä tulee kolmeen väliin. Kostuta sitruunalimpparilla. Laita ensimmäiseen väliin puolet puolukkatäytteestä ja upota täytteeseen jäisiä vadelmia.

Piparitäyte (yhteen väliin)
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 1 prk (á 200 g) vaniljarahkaa
  • ½ dl sokeria
  • 2 tl kanelia
  • ½ tl neilikkaa
  • ½ tl inkivääriä
  • ½ pomeranssinkuorta
  • 1 tl vaniljasokeria
Toiseen väliin tulee tämä piparitäyte kokonaan. Kolmanteen väliin taas puolukkatäytettä ja upotettuja vadelmia.

Anna kakun hyytyä seuraavaan päivään jääkaapissa.

Kuorrutus

Reunakermavaahto
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • ½ dl sokeria (mausta kermavaahto sokerilla ja levitä kermavaahto tasaisesti reunoille)
Pintasuklaa
  • 3/4 dl vispikermaa (kuumenna kiuhumispisteeseen)
  • 130 g maitosuklaata (paloittele ja lisää kuumaan kermaan, sekoita tasaiseksi ja kaada kakun päälle, anna valua vähän reunoille, tarvittaessa auta hammastikulla)
Koristeet
Pipareita, marenkeja ja tomusokerissa pyöriteltyjä puolukoita.


2 kommenttia:

  1. Kiitos näistä hyvistä ja ihanista ohjeista. Monta mukavaa vinkkiä on löytynyt. Rauhaisaa ja Iloista Joulua Sinulle ja Perheelesi.
    Vahingossa tänne sinun sivuille löysin ja hyvä vahinko se kyllä oli, kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle hyvää joulua :) Mukava kuulla, että sivuilta on löytynyt vinkkejä. Jotkut vahingot ovat hyviä :D

      Poista