8.3.2020

Valmiit ruoat kämpälle

Olipa ihana loma Jerisjärven kämpällä! Joka päivä ulkoiltiin kauniissa tunturimaisemissa hiihtäen, lumikenkäillen tai lautaillen. Pieni matka päästiin nauttimaan myös moottorikelkkailun hurmasta.

Kämpällä aika menee perusasioihin eli tulisijojen lämmittämiseen ja puita saa hakea jatkuvasti lisää. Puuhella ei ole ihan niin nopea kuin induktiohella, joten siihenkin piti varata enemmän aikaa, mutta sitähän meillä lomalaisilla onneksi oli. Vedet kannatti olla kannettuna avannosta ennen pimeää, niin pääsi helpommalla. Sisävaloina toimivat takkatuli ja kynttilät. Äänimaailma tuli tulenritinästä ja oven narinasta. Tunnelma oli niin rauhallinen, että sielu lepäsi.

Jottein koko loma mene pienissä ja hankalammissa olosuhteissa kokatessa, tein kaikki ruoat valmiiksi jo kotona. Osa oli jo lähtiessä pakastettu, jotta säilyvät kauemmin. Jääkaappina toimi kylmälaukut ja välillä oli kaikki jäässä :)

Kotona valmiiksi tehdyt helposti lämmitettävät lomaruoat
  • 6 peltiä pizzaa eri täytteillä (ohje täällä) (pizzaa oli helppo syödä myös pitkällä automatkalla ja lämmittää tunturiretkillä kodassa/autiotuvassa)
  • lohikeittoa
  • linssikeittoa (ohje Jolie)
  • pestokanalasagnea (ohje täällä)
  • kesäkurpitsalasagnea (ohje täällä)
Perinteisesti paistettiin myös lettuja ja tunturilaskupäivän kunniaksi tytär vatkasi käsivispilällä kermavaahtoa pullien väliin, niin saatiin myös laskiaispullia. Reissussa pitää aina olla mukana siemennäkkäriä ja joka aamu keitettiin paljon kaurapuuroa, jotta jaksaa nousta Pallastunturiin.

Aurinkoista kevättä!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti