11.7.2017

Paholaisenhillo ja falafelit

Paholaisenhillo on niin hyvää, että sitä voi syödä melkein minkä ruoan kanssa tahansa. Niin liha- kuin kasvsruoan kanssa. Runsaasti makua, muttei yhtään liian tulista, koska chilin siemenet on poistettu.

Rapeissa falafeleissä on sitä jotain! Todella hyvää ja terveellistä. Ohje on otettu ihan suoraan Viimeistä murua myöten -blogista. Haaveilin uppopaistamisesta, mutta pallot olivat niin hauraita, etten uskaltanut kokeilla. Nämä voi onneksi kypsentää myös pannulla tai uunissa paistamalla.

Falafelien ja paholaisenhillon lisäksi meillä oli couscousia, tsatsikia ja salaattia. Jotenkin ihanan kevyttä, mutta silti täyttävää. Tätä pitää tehdä pian uudestaan. Seuraavalla kerralla se on siinä mielessä helpompaa, että tahinitahna on pitkällisen etsimisen jälkeen jo ostettu (vinkki: pestohyllyn läheltä saattaa tärpätä).



Tomaattimurskasta, paprikasta, valkosipulista ja chilistä on paholaisenhillo tehty. Lisäksi etikkaa, mausteita ja sokeria. Nam!


Falafelien valmistus alkaa kikherneiden liottamisella


Rouheaa, ei liian sileää mössöä.
Palloiksi pyörittely on haastavaa ja paistamisenkin kanssa sai olla varovainen, etteivät hajonneet.

Vasemmalla seesaminsiemenissä pyöriteltyjä falafeleja, oikealla olevat odottelevat vielä vuoroaan


Falafeleja, couscousia, tsatsikia soijavalmisteeseen tehtynä, paholaisenhilloa ja salaattia
(ilman salaatissa olevia fetss, ateria olisi täysin vegaani) 

Paholaisenhillo
  • 800 g tomaattimurskaa
  • 400 g punaisia paprikoita (poista siemenet ja paloittele pieneksi)
  • 6 punaista chiliä (poista siemenet ja paloittele)
  • 8 valkosipulin kynttä (kuori ja purista puristimella)
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 2 tl oreganoa (laita kaikki yllä olevat aineet kattilaan ja keitä puolisen tuntia)
  • ½ dl etikkaa
  • 1 pkt (330 g) Dansukker hillo-marmeladisokeria (lisää etikka ja sokeri ja keitä 5 minuuttia)
Purkita lasipurkkeihin ja säilytä kylmässä. Hyytyy lopulliseen muotoonsa vuorokaudessa.
Ohje Dansukker


Falafelit (n. 20 kpl)
  • 2½ dl kuivia kikherneitä (liota kylmässä runsaassa vedessä yön yli, määrä tuplaantuu siinä)
  • ½ sipuli (pilko)
  • 3 valkosipulinkynttä (purista valkosipulipuristimella)
  • 1/4 dl tuoretta persiljaa 
  • ½ dl tuoretta korianteria
  • 1 rkl perunajauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl juustokuminaa
  • 2 tl korianterijauhetta
  • ripaus cayannepippuria
  • ripaus kardemummaa
  • ripaus mustapippuria
  • 1 tl tahinitahnaa (lisää turvonneiden herneiden joukkoon kaikki yllä olevat aineet ja murskaa yleiskoneen terällä massaksi, saa jäädä rouheaksi, älä tee liian hienoa, anna massan seisoa jääkaapissa vähintän tunti tai vaikka seuraavaan päivään)
  • 1 tl soodaa liuotettuna 2 rkl vettä (lisää soodavesi massaan ja sekoita hyvin)
  • seesaminsiemeniä (tee massasta palloja ja pyörittele pinnalle seesaminsiemeniä)
  • rypsiöjyä paistamiseen (uppopaista 180 C öljyssä rautapadassa tai paista öljyssä paistinpannulla tai voitele falafelit öljyllä ja paista 200 C uunissa puolisen tuntia)
Ohje Viimeistä murua myöten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti