24.6.2018

Juhannus

Juhannus on kyllä ihana juhla. Mökille kokoonnutaan satoi tai paistoi. Kolme sukupolvea aina kasassa.

Hyvää ruokaa, kakkua, pelejä, ristikoita, saunomista, uimista, kodassa istumista, elävän tulen ympärillä grillaamista ja kokon polttoa. Tällä reseptillä se menee aina ja mitäpä sitä hyvää muuttamaan. Tekemistä on niin paljon, että päivä venyy aina myöhään ja aamulla nukutaan pitkään. Onneksi on valoisat kesäyöt.

Aattona ja juhannuspäivänä tuli taivaan täydeltä vettä ja välillä myös salamoita. Toisaalta on aika rauhoittavaa, kun silloin saa tehdä ruokaa sisällä, eikä tarvitse kantaa kaikkea rannalle, niin kuin helteellä tietenkin tehdään. Sunnuntaina tuli yllättäen hieno ja aurinkoinen keli. Päästiin vesille ja avaamaan kesän lettukausi.

Mökkielämää <3

Koivulaudat olivat kauniita ja hyvin juhannukseen sopivia tarjoilualustoja.
Mökkiolosuhteissa tiskiäkin tuli vähemmän, kun aluspaperit vain poltettiin kokossa.

Salaattia, savulohta ja graavilohta

Sillejä ja tomaatti-mozzarellaa-basilikaa

Avokadoa, tulista silmusalaattia, päärynää. Tuoretta ananasta ja vesimelonia.

Nektariinia, kiiviä, viinirypäleitä, mansikoita ja hunajamelonia

Uusia perunoita, hirvikäristystä, nokkosta, sipulikastiketta ja paistettuja kasviksia

13 henkeä samanpöydän ääreen

Raparperipiirakkaa, suklaakakkua, mansikkatäytekakkua,
mustikka-pannacottahyytelökakkua ja nokkospiirakkaa
Yöpalaksi kodassa paistettuja kasviksia,
täytettyjä herkkusieniä (valkosipulituorejuustoa, paprikaa, sipuli ja mozzarellaa tai sinihomejuustoa ja päälle pekonia), naudan sisäfileepihvejä, perunasalaattia, makkaraa ja lämpimiä voileipiä.

Sunnuntaina paistoi jo aurinko ja paistettiin letut rannalla

Tästä on hyvä jatkaa!

2 kommenttia:

  1. Juhannus kaikilla herkuilla! Kiva idea nuo koivulaudat, upeista tarjoiluista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  2. Voi mahdoton kun on upeat tarjoilut. Emännällä on kyllä kiirettä pitänyt. Toivottavasti tuli myös levättyä :) t. Ella

    VastaaPoista