20.5.2015

Macarons

Ekaa kertaa macaroneja. Usein on ollut puhetta, mutta aina se on kaatunut siihen, että onkohan ne hyviä ja manteliallergiset ei voi syödä kuitenkaan. Mutta hauskojahan nämä olivatkin! Melkein painottomia, vähän niin kuin marengit. Maku tulee täytteestä, joka onnistui vasta kolmannella kerralla. Ensimmäiseen laitoin vadelmamarmeladia ja tuorejuustoa - maistui pahalta. Toiseen laitoin mansikkasurvosta ja valkosuklaata - tuli hyvää, mutta liian löysää. Lisäsin tomusokeria, mutten silti luottanut täytteeseen, joten tein kolmannen: valkosuklaata ja mansikan lientä. Nyt tuli hyvää ja kovettuikin niin, että puoliskot pysyvät yhdessä.

Värjättyä marenkia (valkuaista ja sokeria)

Valmis taikina


Pinta on kuiva eikä tartu sormeen. Nyt paistumaan.






Ohje Kinuskikissan ja Koko Suomi leipoo -sivuilta.

Macarons (30-40 kpl)
  • 125 g mantelijauhetta (siivilöi isot muruset pois tai pyöräytä tehosekoittimessa)
  • 225 g (3½ dl) tomusokeria (sekoita mantelijauheeseen)
  • 100 g (3 munaa) valkuaista
  • 25 g (vajaa ½ dl) sokeria (vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi)
  • pinkkiä elintarvikeväriä (lisää väri valkuaisvaahtoon, lisää jauhoseos ja sekoita niin, että sekoittuu kunnolla)
Piirrä leivinpaperin nurjalle puolelle ympyröitä (halkaisija reilu 3 cm). Pursota ympyröihin taikinaa. Anna kovettua 20-30 minuuttia, pinnan on oltava kuivan kova ennen paistamista. Paista 130-140 °C vajaa 15 minuuttia. Irrota leivinpaperista vasta jäähtyneinä.

Täyte
  • 130 g valkosuklaata (paloittele)
  • vajaa ½ dl mansikan mehua (laita suklaa ja mehu samaan kuppiin ja kuumenna mikrossa, sekoita tasaiseksi)
Valitse saman kokoiset puoliskot ja liimaa täytteellä yhteen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti