Piente vuokien voitelu on näpertelyä, mutta voiteleminen ei ole kovin tarkkaa, koska paistetut pohjat irtosivat helposti. |
Monessa ohjeessa neuvottiin tekemään pallo ja taputtelemaan sen vuoan pohjalle ja reunoille. Minusta pajon helpommalla pääsee kaulitsemalla ja ottamalla vuoalla palasen. |
Tai voi palan leikata vähän isommallakin muotilla ja leikata vuoan yli tulevat osat pois. |
Täytteet sisällä. Tasoittelin vielä veitsellä. |
Pohjataikina
- 200 g margariinia
- 1½ dl sokeria (vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi)
- 1 muna (lisää muna vatkaten)
- 4½ dl vehnäjauhoja (lisää jauhot)
- paista 175 C 10 minuuttia
Täyte
- 3½ rkl sokeria
- 4 tl perunajauhoja
- 1 3/4 dl vispikermaa
- 2 keltuaista (Sekoita sokeri, perunajauhot, kerma ja keltuaiset kattilassa ja anna kiehahtaa. Jäähdytä.)
- 175 g voita
- 3 tl vaniljasokeria (vatkaa voi ja vaniljasokeri ja lisää sitten jäähtynyt kiisseli siihen)
Kuorrute
- 4 dl tomusokeria
- vettä (lisää tomusokeriin vettä lusikallinen kerrallaan, kunnes on sopivan paksuista)
- elintarvikeväriä
- nonparelleja
Ohje Valion ja Kinuskikissan sivuilta.