Näytetään tekstit, joissa on tunniste Video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Video. Näytä kaikki tekstit

15.11.2020

Kajaanin vanha kappeli -piparkakkutalo

Arkkitehti Eino Pitkänen on suunnitellut vuonna 1951 rakennetun pienen kappelin, johon mahtuu 70 henkilöä. Leipomiskohteeksi valitsin tämän Kajaanin vanhan kappelin sen pienuuden ja valkoisten seinien vuoksi. 

Torstai-iltana paistoin seinät ja perjantai-iltana kuorrutin ne. Lauantaina tein sitten kaiken muun. Seinät pystyyn, katto päälle ja muutamat pienet kohdat paistoon ja paikoilleen. Taisipa se kello olla jo sunnuntain puolella, kun piparkakkutalo valmistui.

Kiitos Kajaanin seurakunnalle piirustuksista ja hyvää joulua kaikille!















9.5.2020

Äitienpäiväkakku (video)

Kesäinen kakku, vaikka tänään on kylmä vesisade päivä. Onneksi huomiseksi äitienpäiväksi on luvattu aurinkoa.

Samantyylisiä kakkuja täällä.

Hyvää äitienpäivää!



Äitienpäiväkakku

Pohja
  • 4 munaa
  • 1½ dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta (sekoita kuivat aineet ja lisää täytteeseen)
Paista voidellussa ja mannaryynitetyssä vuoassa (20 cm) 175 C noin 50 minuuttia. Kumoa ja anna levätä kuvun alla seuraavaan päivään.

Leikkaa kakku viiteen ohueen osaan eli täytettä tulee neljään väliin. Kasaa kakku ylösalaisin kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan. Kostutus sitruunalimpparilla.

Punaisten marjojen täyte (kahteen väliin)
  • 3 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 1 prk (200 g) mansikkarahkaa
  • 0,5 l pakastemansikoita (sulata ja valuta liemi pois, soseuta)
  • ½ dl punaisia viinimarjoja (sulata ja soseuta)
  • 1/4 dl sokeria (lisää rahka, marjasoseet ja sokeri täytteeseen)
  • 1/4 dl mansikoiden mehua (kuumenna ja sulata puristellut liivatteet siihen, kaada ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita samalla)
  • pakastevadelmia (kun olet levittänyt täytteen kakkupohjan päälle, upota siihen jäisiä vadelmia)
Hillo-kermavaahtotäyte (kahteen väliin)
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • sokeria
  • vaniljasokeria (mausta kermavaahto sokereilla)
  • vadelmahilloa (levitä kakkupohjan päälle ohut kerros hilloa ja päälle kermavaahtoa)
Anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kuorrutus
  • 4 dl vispikermaa (vaahdota)
  • sokeria
  • vaniljasokeria (mausta kermavaahto sokereilla)
  • pinkkiä elintarvikeväriä (värjää pieni osa kermavaahdosta punaiseksi)
Levitä valkoinen kermavaahto kakun päälle ja reunoille. Lisää punaista kermavaahtoa reunojen alaosaan ja tasoita.

Koristeet
  • valutettua suklaata (sulata kuumaan kermaan maitosuklaapaloja ja sekoitettu tasaiseksi)
  • tuoreita mansikoita
  • kandeerattuja ruusun terälehtiä (irroita ruusun terälehdet, käytä kananmunan valkuaisessa ja upota Siro erikoishienoon sokeriin, anna kuivua seuraavaan päivään)
  • suklaaperhoset ja äiti-teksti (sulata tummaa suklaata, 
  • minivaahtokarkkeja

29.4.2020

Hetan lämmin kanasalaatti -video

Ihana tuoksu tulvii uunista kun tätä tekee! Sopii erittäin hyvin tämän vuoden kylmään vappuun. Ja milloin vaan muulloinkin - arkena tai juhlana.

Paprikat, porkkanat, kesäkurpitsa, sipulit ja valkosipulit maustetaan hyvin ja ne paistetaan uunissa grillivastuksen alla. Kanapihvit tai -suikaleet paistetaan pannulla. Salaattipedille kasataan ensin lämpimät kasvikset ja sen päälle kanat. Kaiken kruunaa fetakastike.

Tarkempi resepti täällä.


23.4.2020

Munkkivideo

Taikinan vaivaamista, munkkien pyörittelyä ja kuumassa öljyssä paistoa. Ihana tuoksu leviää taloon ja siitä tunnistaa vapun!


Vappumunkit 

Pullataikinan ohje täällä.

Leivo pyöreiksi pulliksi ja kohota liinan alla. Paista kuumassa öljyssä (mutta ei liian kuumassa, ettei munkeista tule palaneita pinnalta ja raakoja sisältä). Tee pullaan reikä samalla kun nostat sen pataan. Paista molemmin puolin. Nosta munkit valumaan talouspaperin päälle ja pyörittele sitten sokerissa. Pakasta heti paistoin jälkeen, että ovat sulatettaessa kuin tuoreita.

19.4.2020

Sämpylävideo

Leipominen on hauskaa!
Pinaatti-porkkana-pellavasämpylöiden moneen kertaan hyväksi todettu resepti täällä.
Korona-aikana ei voi käydä kylässä, mutta sukulaisten mieltä lämmitti kuitenkin nämä varovasti ovenraosta annetut uunituoreet sämpylät.


13.4.2020

Passion-kookospiiraat

Pieniä ja sopivan kirpeitä. Passionhedelmän ja limen mehua täytteessä, keksiä ja kookosta pohjassa. Kuin pieniä hyytelökakkuja. Raakaleivontaa, koska näitä ei paisteta ollenkaan.



Passion-kookospiiraat (8 normaalikokoista tai 16 miniä)

Pohja
  • 8 Digestivekeksiä
  • 2 rkl kookoshiutaleita (murskaa keksit ja kookoshiutaleet tehosekoittimessa)
  • 4 rkl sulatettua voita (lisää voi ja sekoita)
Painele metallisiin muffinssivuokiin pohjalle ja reunoille. 
Jätä alle leivinpaperisuikale, jolla saat nostettua leivokset ylös sitten valmiina.

Täyte
  • 2 liivalehteä (liota kylmässä vedessä)
  • 5 passionhedelmää (halkaise, kaavi sisukset ja siivilöi kivet pois)
  • 1 dl mautamatonta jogurttia
  • 5 rkl tomusokeria (lisää passion mehuun sokeri jogurtti ja sokeri)
  • 2 limen mehu (purista mehu ja kuumenna siitä pieni tilkka mikrossa ja sulata siihen liivatteet, kaada ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita)
Kaada täytettä pohjien päälle ja anna kovettua jääkaapissa muutama tunti tai jopa seuraavaan. Irroita leivinpaperisuikaleita nostamalla.

Ohje Annasta

8.4.2020

Lohikeitto

Helppo lohikeitto fileestä. Paloittele lohi ja ripottele pinnalle hienoa merisuolaa. Anna suolautua sen aikaa, että kuorit perunat. Koskenlaskijajuusto antaa makua ja suurustaa liemen.


Lohikeitto
  • nokare voita
  • 1 sipuli (kuullota kuutioitua sipulia voissa kattilassa)
  • 1 l vettä
  • 2 kpl kalaliemikuutioita (lisää vesi ja liemikuutiot ja keitä)
  • n. 700 g perunoita (kuori ja pilko perunat, laita kalaliemeen kiehumaan)
  • 1 pss (200 g) keittojuureksia (lisää keittojuurekset ja anna kiehua)
  • 1 pkt (250 g) Koskenlaskijajuustoa (lisää juusto paloina ja keitä niin että sulaa)
  • n. 700 g lohifileepaloja (kun perunat ovat kypsiä, lisää paloiteltu lohi, jonka päälle on ripoteltu suolaa. Keitä hetki, lohi kypsyy niin nopeasti.)
  • tilliä
  • sitruunapippuria
  • suolaa (lisää mausteet)
Määrät suuntaa antavia, tee suhteet itsellesi sopiviksi että saat mieleisen keiton. Nauti ruisleivän kanssa.

8.11.2019

Sotkamon kirkko -piparkakkutalo

"Sotkamon kirkon rakennustyöt on aloitettu jo 1850-luvun puolivälissä, jolloin perustuksia varten oli tuotu kiviä paikalle. Varsinaiset rakennustyöt aloitettiin 1860-luvun alussa. Kirkko vihittiin käyttöön elokuussa vuonna 1870."

Sotkamon kirkko -piparkakkutalon rakentaminen kesti viikon. Tein kirkkoa töiden jälkeen iltaisin ja yhden viikonlopun aikalailla kokonaan. Hidasta, koukuttavaa ja mukavaa puuhaa, yöunistakin varastin vähän lisäaikaa.

"Kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka runkohuoneesta erkanee pitkillä sivuilla lyhyet, mutta hyvin leveät ristinvarret. Kirkko edustaa yleispiirteiltään myöhäisempireä, jossa on myös uusgoottilaisia yksityiskohtia. Kirkon pinta-ala on noin 1300 m2."

Piparkakkukirkon pohja on oin 35 x 60 cm ja korkeutta kirkolla on tornin ristin huippuun 54 cm.

"Talvisodan aikana maaliskuussa 1940 kirkkoon osui kaksi lentokoneesta pudotettua pommia. Toinen jäi suutariksi, mutta toinen räjähti ja särki 60 ikkunaruutua ja vioitti alttaritaulua."

Piparkakkukirkossakin muutama ikkuna poksahteli, kun lasina toimivat kuivat liivatelehdet alkoivat käpristyä ja niiden päälle pursotetut pikeerit rapsahtelivat poikki.

Vuonna 1954-55 sakastin ja runkohuoneen koillisnurkkaan muurattiin keskuslämmityksen vaatima suuri savupiippu, mutta piparkakkukirkkoon en sitä tehnyt, koska vanhoissa piirustuksissakaan sitä ei ollut.

Kiitos Sotkamon seurakunnan talouspäällikölle piirustusten toimittamisesta, ilman niitä tämä olisi ollut mahdotonta.

Mukavaa ja rauhallista joulun odotusta! Minun jouluni alkaa tästä :)

ps. kuvien jälkeen löydät videon rakennusvaiheista


Perjantai-illan urakka: kaavojen leikkaus ja seinien paisto

Elementtikirkko :)
Lauantaina ikkunoiden (liivatelehdet) asennus ja ristikoiden paikoilleen asennus (pikeeriä)
sekä seinien maalaus (kaakaolla värjättyä pikeeriä)

Sunnuntaina seinät pystyyn ja tornin seinien paisto + kuorrutus


Maanantaina torni kasaan ja paikoilleen

Tiistaina sähkötöitä ja tukirakenteita sisälle

Tiistaina myös sakastin katto paikoilleen

Keskiviikkona ison katon paisto, katon (8 osaa) paikoilleen laitto ja harjakaiset







Torstaina rakensin portaat, ovet ja ristit. Puolen yön aikaan tuli lumisade ja kirkon katto muuttui valkoiseksi. Valmis!


Ovet ovat auki, tervetuloa!




"Tällä kirkkotiellä aina olla vois!"
Video kirkon rakentamisesta

16.6.2019

Mustavalkoinen mirror glaze -täytekakku ylioppilaalle

Mirros glaze -kuorrutetta ollaan testailtu tyttären kanssa pariin kertaan. Kolmas kerta toden sanoo ja nyt onnistuikin parhaiten. Tehtiin kuorrutetta tuplamäärä, ettei varmasti lopu kesken.

Täytin kakun vuokaan ja pakastin. Irroitin jäätyneen kakun vuoasta, päällystin tomusokeri-voikreemillä ja laitoin takaisin pakastimeen. Kuorrutuspäivänä annoin kakun olla vähän aikaa huoneenlämmössä, jotta ei olisi niin kylmä että kovettaa kuorrutteen hetkessä. Kuorrutteen lämpötilaakaan en mitannut, vaan käytin sen heti kun valkoinen ja musta väri oli niihin sekoitettu. Nopeana siinä saa silti olla.


Kiiltää kuin peili



Mustavalkoinen mirror glaze -täytekakku ylioppilaalle

Pohja ja täyte
Peruskakkupohja ja punaisten marjojen täyte, ohje täällä. Pakasta kakku vuoassa.

Tomusokeri-voikreemi
  • 125 g voita
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 250 g (4 dl) tomusokeria (vaahdota voi ja sokerit)
  • 1 rkl vettä (lisää kylmää vettä pehmentämään kreemiä)
Kreemi on hankala levittää pehmeän kreemin päälle, mutta onnistuu jäisen kakun päälle helpommin. Irroitin kakun vuoasta ja nostin kakkulautaselle ja leivitin kreemin päälle. Kakkukupu päälle ja takaisin pakastimeen.

Mirror glaze -kuorrute
Laita jäätynyt kakku ritilän päälle. Ja ritilä alle uunipelti, jossa on leivinpaperi.
Tässä on Kinuskikissan ohje 24 cm kakulle. Tein kaksinkertaisena 26 cm kakulle, kun halusin varmistaa, että sitä varmasti riittää. Ja riittihän sitä. Jäikin.
  • 4½ liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 300 g valkosuklaata (paloittele)
  • 2 1/4 dl kevytkermaa (käytin vispikermaa ja maitoa)
  • 1/4 dl glukoosisiirappia (laita kerma ja glukoosisiirappi kattilaan, kuumenna kunnes muodostuu höyryä, ota pois hellalta, sulata liivatteet siihen ja kaada suklaan päälle, sekoita tasaiseksi)
  • ½ dl rypsiöljyä (lisää öljy ja sekoita)
  • mustaa pastaväriä (ota pieni osa erilleen ja värjää mustaksi)
  • valkoista pastaväriä (värjää loput valkoiseksi)
Kaada valkoinen kakun päälle. Pursota mustia viivoja.

2.6.2019

Hetan lakkiaiset

Nyt on kuopuksen lakkiaiset vietetty ihanien sukulaisten ja ystävien hyvässä seurassa. Nauraen ja kyynelehtien, iloiten ja nauttien.

Vaikka kuinka tekee juhlavalmisteluja etukäteen, niin lopussa riittää hommaa ihan kiireeksi asti. Onneksi omaa sakkia tuli jo etukäteen paikalle ja kaikki saatiin valmiiksi. Päivää ennen juhlia oli sadetta ja tuulta ihan myrskyksi asti ja tuli hätä istumapaikoista. Makuuhuoneesta kannettiin sänky autotalliin ja saatiin sinnekin pari pöytää ja tarpeeseen tuli. Auringonpaiste lakkiaispäivänä oli iloinen yllätys ja myös ulkopöydissä tarkeni.

Onnea Heta ja kiitos vieraille - te teitte juhlan.

Suolaiset
  • hirveän hyvä hirvipaisti ja kastike
  • tomaattimuikkupaistos
  • suolalohta
  • suolasiikaa
  • pastasalaatti
  • vihersalaatti
  • tomaatti-mozzarellatikut
  • foccacia ja ruisleipää
Voileipäkakut




  • lohihapankorput
  • poropiirakka
  • kanawrapit
  • karjalanpiirakat
  • porotuulihatut, täyteohje täällä
  • feta-lohipiirakat
  • tomaatti-fetapiirakat
  • kinkkupasteijat
  • pesto-fetahyrrät
  • gluteeniton kinkkupiirakka
  • siemennäkkäriä


  • Kakut
    Pienet makeat



    Mustikkapannacotta-hyytelökakku, sitruuna-lakritsikakku, mansikkakakku,
    gluteeniton punaisten marjojen kakku, baileys-hyytelökakku (näkyy vain pienesti vasemmalla),
    lime-valkosuklaahyytelökakku, vegaaninen oreo-juustokakku ja mirror glaze -kakku.


    Kahvikupit, kahvit ja lasit keittiön työtasolla,
    makeat keittiön ruokapöydällä.

    Lime-valkosuklaatuulihattuja, kinuskidonitseja, ylioppilas-macaroneja, rocky roadia, herrasväen pikkuleipiä,
    marja-juustobrowniesia, kinderpiirakkaa, bebejä, tartaletteja, kahvi-suklaaleivoksia,
    macaronseja ja pavlovia.


    Pikkusuolaisina hapankorppukuppeja lohitäytteellä, poropiirakkaa, kanawrappejä, karjalanpiirakoita ja munavoita, porotuulihattuja, lohi-fetapiirakoita, tomaatti-fetapiirakkaa, kinkkupasteijoita ja pesto-fetahyrriä. Tarkemmin täällä.

    Poro-kinkkuvoileipäkakkua, lohihyytelökakkua,
    foccaciaa, ruisleipää, gluteenitonta mantelileipää, siemennäkkäriä,
    suolasiikaa, suolalohta ja tomaattimuikkuja (kalat äidin tekemiä),
    hirvipaistia ja kastiketta (näkyy alemmassa kuvassa),
    tomaatti-mozzarellatikkuja, vihersalaattia ja pastasalaattia.

    Suolaiset keittiön työtasolla, makeat keittiön ruokapöydällä. Olohuoneen ruokapöytä vieraita varten.

    30.4.2019

    Feta-lohipiirakkavideo

    Fetaa ja lohta pienen pienissä piirakoissa. Juuri sopivia juhliin. Toki yhden ison piirakan tekee paljon nopeammin kuin nämä, mutta pieni on kaunista.

    Resepti täällä. Tillituorejuustoa ei välttämättä ole enää saataville, joten laitoin ruohosipulituorejuustoa ja tuoretta tilliä.


    29.4.2019

    Kinderpiirakkavideo

    Tätä tulee tehtyä todella usein. Nopeasti ja helposti saa pellillisen, katso vaikka videolta. Kinderpiirakka sopii juhlaa ja arkeen, kestää hyvin myös pakastamisen.
    Resepti täällä.

    25.3.2019

    Pienet karjalanpiirakat

    Näitä tulee aina silloin tällöin tehtyä, vaikka ovatkin aikaa vieviä kun ovat niin pieniä. Ja vielä hitaammin käyttää kun kuvaa samalla :D Mutta mihinpäs tässä valmiissa maailmassa olisi kiire ja siihen on aikaa mikä on kivaa.

    Lisään taikinaan voisulaa, joka tekee kuoresta rapeamman. Voideltu vielä runsaalla voilla, niin jopas maistuu! Leivoin 70 kpl.







    Pienet karjalanpiirakat

    Puuro
    • 2 dl vettä
    • 2 dl puuroriisiä (keitä vettä ja riisiä kunnes vesi häviää)
    • 1 l punaista maitoa (lisää maito ja keitä melkein tunti)
    • 1 tl suolaa (mausta suolalla)
    Kuoritaikina
    • 2 dl kylmää vettä
    • 1 tl suolaa
    • 5-5½ dl Sunnuntai hienoja täysjyväruisjauhoja
    • hiukan voisulaa (sekoita kaikki aineet ja leivo videon mukaan piirakoiksi, muotin halkaisija 8 cm)
    Paista 275 C noin 10-15 minuuttia. Voiteluun voisulaa, ehdottomasti oikeaa voita.