Neule ei anna rauhaa ennen kuin se on valmis. Mikään kiirehän tätä ei olisi ollut tehdä, mutta ei vaan malta olla tekemättä. Vielä vähän aikaa ja taas on tunti huomaamatta vierähtänyt. Aika kuluu kuin siivillä, kun on mukavaa tekemistä.
Álafosslopi on paksua islantilaista täyttä villalankaa, jota neulotaan puikoilla nro 6. Luulisi, että on nopea neuloa, mutta lanka on kuitenkin niin karkeaa, että tarttuu toisiin lankoihin kiinni, varsinkin silloin kuin on kolme lankaa samalla kierroksella. Helpotti aina kun sain tehdä vain kahdella langalla ja neuleen keskiosa oli yhtä juhlaa, kun sai yhdellä värillä suihkia menemään.
Islantilaisten neuleiden ohjeet ovat niin käteviä, kun ei tarvitse yhdistää lopuksi mitään kappaleita yhteen. Vartalo tehdään pyöröpuikoilla ja hihat sukkapuikoilla, lopuksi kaikki kasataan yhteen pyöröpuikoille ja kavennellaan kohti kaulusta. Lopuksi jää vain kainaloiden silmukointi ja lankojen päättely. Sekä tässä mallissa kauluksen kääntäminen ja ompelu.
Jälkipyykkiä vielä sen verran, että neule upotetaan haaleaan veteen, jossa on tilkka etikkaa. Neule ei tietenkään tykkää vääntämisestä, vaan rullaillaan ja puristellaan pyyhkeiden avulla. Annetaan kuivua tasolla.
Seurana neuloessa oli leffat, sarjat ja äänikirjat.
Ohje Islantilaisia neuleita -kirjasta, malli Dropar, pisarat. Väreinä 9972 ecru, 9976 beige, 0053 acorn ja 0051 white. Oikea ohje tehdään kolmella värillä, mutta löysin neljä mieleistä ja laitoin niitä kaikkia tähän. Ohjeen koko S, mutta valmis ympärysmitta sama kuin XS.
|
Upotin paidan haaleaan veteen, jossa on tilkka etikkaa. |
|
Rullasin pyyhkeen avulla vedet pois paidasta
|
|
Muotoilu oikeaan kokoon ja tasokuivaus
|
|
Valmis!
|