28.10.2018

Kahvikakkua ja -kuorintaa

Suklaakakkua, mutta muutin reseptiä sen verran, että vaihdoin koko kermamäärän kahviin. Tuskin huomaa eroa, mutta on vähärasvaisempaa. Jos haluaa kahvin makua enemmän, niin kannattaa keittää tuplasti normaalia vahvempaa kahvia eli kaksi mitallista kahvinpuruja yhtä kupillista kohti.

Akkovaaralla käytiin 9 km päivälenkkiä aurinkoisessa pakkassäässä. Repussa leipää, suklaista kahvikakkua ja kuumaa glögiä. Mahtava ilma ja hieno paikka. Akkovaara, Pitkäsuo, Tupurikalliot, Pirun pelto ja Jättiläisen luola. Vähän niin kuin olisi ollut lapissa - ilmankos se ollut aikoinaan lappalaispäällikön tai lappalaisruhtinaan asuinpaikka.


Kahvista on moneksi

Innostuin vasta tänä syksynä kahvikuorinnasta, joka oli hitti muutama vuosi sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Niin sileä iho, niin pienellä vaivalla. Kädetkin pehmenevät samalla, kun hierot niillä karkeita puruja. Ihan kihelmöi käsissä. Epäilin aluksi, että vartalon iho tuntuu sileältä vain siksi, kun kämmenet ovat niin eri tuntuiset, mutta kyllä se iho on oikeasti sileämpi ja liukkaampi. Helppo testata kuorimalla vain puolet vartalosta, eron huomaa kyllä. Kahvinpuruista jää ihon pinnalle öljyä, joten rasvaustakaan ei tarvitse tehdä suihkun jälkeen.

Kahvikuorinta sopii myös kasvoille. Netistä löytyy vanhoja ohjeita, joissa puruihin voi lisätä kookosöljyä, kanelia (pitääpä muistaa tämä joulusaunaan!), ruususuolaa tai jopa avokadoa lisäämään terveysvaikutuksia. Toistaiseksi käytän itse ihan vaan pelkkää kahvia.

Saunareissut on kyllä aika hauskoja. Ensin hikoilet kunnolla saunassa ja sitten kylpyhuoneessa sotket itsesi ihan ruskeaksi kahvinpuruilla. Saunaan puruja ei kannata vielä, ettei koko saunaa tarvitse alkaa pesemään. Suihkun lattia on helppo suihkutella puhtaaksi. Eikä lattiakaivokaan ole tästä suuttunut. Kierrätystä parhaimmillaan, purut eivät mene biojätteeseen vaan hyötykäyttöön, eikä tarvitse ostaa kaupasta kalliilla myytäviä kahvikuorintoja. Aika huikea ero kahvin ja kahvikuorinnan kilohinnassa!

Olen ihan kahvikoukussa. Ulkoisesti. Kahviahan en juo ollenkaan.


Jättiläisen luola Akkovaaralla


Suklainen kahvikakku

  • 265 g voita
  • 3 dl sokeria (vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi)
  • 3 munaa (lisää yksitellen, vaahdota hyvin jokaisen munan jälkeen)
  • 3,75 dl vehnäjauhoja
  • 3 rkl kaakaota
  • 1½ tl leivinjauhetta
  • 3 tl vaniljasokeria (sekoita kuivat aineet)
  • 1½ dl vahvaa kahvia (lisää kahvi ja kuivat aineet vuorotellen taikinaan) Huom! Säästä käytetyt kahvinpurut kahvikuorintaan 
  • 120 g tummaa suklaata (rouhi ja lisää taikinaan)
Paista voidellussa ja mannaryynitetyssä vuoassa (1,8 l) 175 C 50 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa ennen kumoamista.

Alkuperäinen ohje Kinuskikissalta, tässä kerma korvattu kahvilla.




Kahvikuorinta

Keitä kahvit. Juo kahvit tai tarjoa vieraille. Vie käytetyt kahvinpurut kylpyhuoneeseen, purut saavat jäähtyä ja säilyvät useamman päivänkin. Mene suihkuun, kastele iho ja levitä puruja koko vartalolle käsillä hangaten. Muista myös jalkapohjat. Huuhtele pelkällä vedellä pois. Huolellisesti, ettei jää puruja minnekään :D

27.10.2018

Jouluiset Jonsukat

Kotiin takaisin sarjan uusi kausi alkoi ja sen katsomisen ajaksi piti saada käsityö. Jonsukasta ilmestyi juuri uusi siksak-ohje, joten mallin valinta oli helppo. Ajatukset hiipii jo jouluun ja siksi väreinä punainen ja kaksi eri harmaata.

Aikaisemmat Jonsukat (harmaat ja keltaiset) tein 3½ puikoilla ja tuli sopiva 38 jalkaan. Tässä uudessa ohjeessa oli 2,75 puikot ja kokona 39-40. Fiksuna päättelin, että teen 2,5 puikoilla (jo siitäkin syystä, ettei kaupassa ollut 2,75 puikkoja) ja toivon, ettei tule liian isot. No ei tullut, vaan tytär sai nämä 36 jalkaansa. Oikein jämäkät vilasukat kapeilla puikoilla ja tiukalla käsialalla tehtynä.

Tehosteväriä on enemmän kuin aikaisemmassa ohjeessa, joten langat pystyi kuljettamaan koko varren matkan mukana.

Kotiin takaisin päättyi ja sukat valmistuivat. Lämmintä joulun odotusta!

Glögiä ja villasukat <3

Koukuttavat kuviot

Päivän paras hetki. Villasukat jalassa uusia neuloen, takkatuli ja Kotiin takaisin.





Ohje Suuri Käsityö -lehti 10/2018 
Ohjeessa oli kaksi painovirhepaholaista kärjessä
  • kärkikuviossa (käytä kuvion keskellä tehosteväriä)
  • kärkikavennuksessa (kavenna jokaisella kierroksella sen jälkeen kun puikoilla on 6 silmukkaa) 

24.10.2018

Joulun ensimmäiset tortut ja piparit

Jouluaatto on tasan kahden kuukauden kuluttua, siis ihan kohta. Jo on aikakin saada taloon piparin ja tortun tuoksua. Testasin Pielispakarin tuoreita valmistaikinoita. Ei siis pakastetaikinoita, vaan jääkaappilämmössä säilytettäviä. Nopeaa leivottavaa, kun taikina oli heti kaulittavissa, eikä tarvinnut edes sulatella.

Hyvältä maistuivat lämpimänä (ja taikinana :D). Huomenna testataan porukalla.

Joulun odotusta!







21.10.2018

Irish cream rahka-mokkapalat

Makeaa mokkapalaa aikuiseen makuun. Tai jonkun makuun. Testaajat kyllä tykkäsivät enemmän kinderpiirakasta, jota tulee tehtyä todella usein ja se on aina yhtä hyvää. Ihan ookoo tämäkin oli, mutta ehkä tosiaankin kannattaa pysyä perinteisissä hyväksi havaituissa resepteissä ;)

Muita mokkapalojen reseptejä täällä ja täällä.







Kuorrutin vain osan pellistä, että sain maistella kuorrutteella ja ilman


Kinderpiirakka, kuorrutettu ja kuorruttamaton Irish cream mokka-pala

Irish cream rahka-mokkapalat

Pohja

  • 200 g voita (sulata)
  • 2 dl kahvia (lisää voisulaan ja anna jäähtyä)
  • 5 munaa (erota yhdestä munasta keltuainen syrjään)
  • 2½ dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
  • 4½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaota
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 1 rkl vaniljasokeria (yhdistä kuivat aineet ja lisää voi-kahvin kansaa vuorotellen munasokerivaahtoon, levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle)
  • 350 g maustettua rahkaa Irish cream & coffee (sekoita rahkaan erilleen otettu keltuainen ja lisää taikinan päälle nokareina ja levitä haarukalla)
Paista 200 C 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kuorrutus
  • 75 g voita
  • ½ dl kahvilikööriä (laitoin Baileys kermalikööriä)
  • 50 g maustettua rahkaa Irish cream & coffee (kiehauta voi, likööri ja rahka, ota kattila liedeltä)
  • 5 dl tomusokeria
  • 1/4 dl kaakaojauhetta (lisää tomusokeri ja kaakao, sekoita tasaiseksi, levitä paistetulle pohjalle, koristele nonparelleilla tai rouhitulla suklaalla, anna kuorrutteen kovettua ja leikkaa paloiksi)

14.10.2018

Supersunnuntai

Mikä sunnuntai! Melkein +20 C, aurinkoa ja trooppista tuulta. Lokakuussa!

Myöhäinen aamupala hyvin nukutun yön jälkeen. Kaurapuuroa, marjoja, munakasta, nakkeja, leipää ja leikkeleitä. Croisantteja & lemon curdia, hedelmäsalaattia, porkkanaleivoksia ja chocolate chip cookies -pikkuleipiä.

Ulkoilun jälkeen ei näin eritysellä ilmalla malttanut millään tulla sisälle, joten ruokakin tehtiin nuotiolla. Paistettuja kasviksia (eilisiä perunoita, eilisiä parsakaalia, porkkanaa, omenaa, paprikaa, sipulia ja kaupan Vegetarian sweet chiliä pakastimesta), broilerin sisäfileetä ja grillijuustoa. Ja eiliset salaatin loput. Ihanaa kun saa kaikki kupit tyhjiksi. Päälle aidot nokipannukahvit.

Kotakeittiötä tulee käytetty aivan liian vähän. Tietenkin tämän kesän helteillä ei voinut kuvitellakaan istuvansa kuuman tulen äärellä. Näin syksyyn se sopii loistavasti. Nyt kaikki vaatteet tuoksuvat "ihanasti" savulle :) Olipa mukava istua tulen ympärillä, syödä lautanen sylissä, ottaa lisää ruokaa kuumalta pannulta. Ulkona ruoka maistuu paremmalle.


Tytär & Elovena







Lohilauantai

Säräjuurekset tuli helposti kuorittua ja pilkottua neljän ihmisen voimin. Porkkanat, lantut ja punajuuret saivat olla uunissa kaikessa rauhassa. Perunoiden kiehuessa valmistui salaatti, parsakaali, voikastike ja lohimedaljongit.

Leppoisaa lauantaita!

Lohimedaljonkeja ja sitruunaa, säräjuureksia, perunoita, voikastiketta, parsakaalta, salaattia ja patonkia.

Alkuruokana suppilovahverokeittoa

Jälkkärinä porkkanaleivoksia ja pieni kuningattaren suklaakakku

13.10.2018

Pizzaperjantai

Perjantai ja viikonloppu alkaa. Joillakin lomakin. Mukavaa yhdessä tekemistä ja jokainen saa itse täyttämällä juuri sellaisen pitsan kuin haluaa. Lihalla tai ilman tai sekä että.

Ohje täällä.