Perinteistä suomalaista ruokaa. Sellaista, mitä voisi kuvitella ihmisten syöneen ennen vanhaan. Omavaraistaloudessa eläneillä olisi ollut näitä raaka-aineita (no ei sentään suklaata, eikä fetaa, mutta muuten joo). "Oman pellon perunat, porkkanat, lantut ja punajuuret. Itse kaadettua hirveä. Salaatit kasvimaalta ja omenat puista. Sienet ja puolukat metsästä ja viinimarjat pensaasta." Tähän pöytään aineksista osa tuli kuitenkin kaupasta ja osa pakastimesta.
Aurinkoista syksyä!
|
Säräjuurekset ennen paistoa |
|
Säräjuurekset valmiina |
|
Hirvikastikkeen kanssa paistettuja kantarelleja ja puolukkaa |
|
Jälkiruoaksi kuningattaren suklaakakkua viinimarjoilla.
Paistettu pohja valmiina pakastimessa, joten on nopea jälkkäri,
kun sulattaa suklaan kermaan, kippaa päälle ja marjat pinnalle. Tämä on takuuhyvää.
Vaikka vatsat olisivat jo täynnä ruuasta niin tälle löytyy aina oma jälkkärimaha, johon mahtuu. |
Hirvikastike
Paloittele hirvenliha. Minä poistan siitä kaikki kalvot, kinnakkeet yms., jotta voi reilusti syödä pelkäämättä törmäävänsä johonkin epämääräiseen. Ruskista lihapalat ja lisää sipulit kypsymään. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää vesi ja anna hautua kolmisen tuntia hellalla tai uunissa. Suurusta pikkuisen vehnäjauholla.
Säräjuurekset
Pilko porkkanat, lanttu ja punajuuret pienehköiksi paloiksi. Pyörittele öljyssä ja lisää suolaa ja mustapippuri. Paista uunissa folion alla 225 C 40 minuuttia. Poista folio, lisää hunajaseos (öljyä, hunajaa, omenaviinietikkaa) juureksien päälle ja paista avonaisena reilu puoli tuntia.
Perunamuusi
Keitä kuoritut ja pilkotut perunat kypsiksi suolavedessä. Muussaa perunat. Lisää voita ja vispikermaa, vatkaa sähkövatkaimella pehmeäksi.
Paistetut kantarellit
Paista sienet ja sipuli voissa pannulla.
Vihreä salaatti
Salaattia, pinaattia, kurkkua, omenaa, fetaa ja auringonkukansiemeniä.
Kuningattaren suklaakakku viinimarjoilla
Ohje täällä.