2.10.2016

Punaisten marjojen kakku

Vadelmia, mansikoita ja punaherukoita. Meinasin tehdä jokaisesta marjasta oman täytteen omaan väliin, mutta pääsinkin helpommalla sekoittamalla kaikki yhteen. Vadelman maku on voimakkain ja monen mielestä myös paras ja nyt se maistui jokaisessa kerroksessa. Päällä pelkästään vadelmia. Oli hyvää ja raikasta.

Kolmen suklaan juustokakkua oli vielä vähän jäljellä ja sai aikamoisen makuyhdistelmän, kun otti yhtä aikaa kolmen suklaan kakkua ja kolmen punaisen marjan kakkua. Suklaata ja raikasta - nam!



Mansikoista ja vadelmista meni nämä kaikki, punaherukoista puolet.

Jokaiseen väliin kaksi kupillista täytettä. 


Vadelmat vielä jäisiä

Vadelmat jo sulaneet ja puoli kakkua syöty
Punaisten marjojen kakku

Pohja
  • 4 munaa
  • 1½ dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta (sekoita jauhot ja lisää taikinaan)
Paista 175 C noin 45 minuuttia kunnes kypsä. 

Täyte
  • 5½ liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 5 dl pakastevadelmia
  • 5 dl pakastemansikoita
  • 2 dl punaherukoita (sulata marjat, valuta neste pois ja soseuta sauvasekoittimella)
  • 4 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 2 prk (á 200 g) mansikkarahkaa
  • 1 dl sokeri lisää kermavaahtoon rahka, marjasose ja sokeri)
  • ½ dl marjojen lientä (kuumenna, sulata liivatteet siihen ja kaada ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen)
Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Kasaa kakku ylösalaisin kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan. Kostutus sitruunalimparilla ja täytettä kolmeen väliin. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kuorrutus
  • 4 dl vispikermaa (vaahdota)
  • ½ dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria (mauste sokereilla)
Levitä kermavaahto kakun päälle ja laita pinnalle runsaasti vadelmia (200 g).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti