Reippaat nuoret olivat päivän lautailemassa ja tulivat nälkäisinä hirvikäristykselle ja perunamuusille. Jälkiruoaksi suklaista vadelmakakkua.
![]() |
Hirvikäristyksen ja perunamuusin lisäksi puolukkahilloa, suolakurkkuja, salaattia, paprikaa, kurkkua, fetaa, tomaattia, päärynää, raejuustoa, kananmunia sekä vesimelonia, ananasta ja kiwiä. |
Suklainen vadelmakakku (gluteeniton ja laktoositon)
Pohja
- 4 munaa
- 1½ dl sokeri (vaahdota munat ja sokeri)
- 2 rkl tummaa kaakaota
- noin 1½ dl perunajauhoja (perunajauhoja ja kaakaota yhteensä 2 dl)
- 2 tl leivinjauhetta (sekoita kuvat aineet ja lisää muna-sokerivaahtoon)
Voitele 20 cm kakkuvuoka, mutta älä jauhota millään. Paista 175 C noin 45 minuuttia, varmista kypsyys hammastikulla.
Täyte
- 3 dl vispikermaa (vaahdota)
- 1½ prk (á 200 g) vaniljarahkaa
- sokeria
- vaniljasokeria (sekoita muut aineet kermavaahtoon)
- kostuta sitruunalimpparilla
- vadelmahilloa ohut kerros
- kerma-rahkatäytettä
- upota kerma-rahkatäytteeseen jäisiä, kotimaisia, kokonaisia vadelmia (yhteensä 200 g koko kakkuun)
Kuorrutus
- 2 dl vispikermaa (vaahdota)
- 130 g Brunbergin tummaa suklaata (sulata ja sekoita kermavaahtoon)
Pehmeä kuorrutus on helppo levittää, mutta levitä nopeasti, ettei suklaa ehdi kovettua. Laita sitten jääkaappiin, jotta kuorrutus jämähtää.
Suklaapinta
- ½ dl vispikermaa (kuumenna kattilassa)
- 90 g Brunbergin maitosuklaata (paloittele ja sekoita kuumaan kermaan kunnes sulaa)
Koristeet
Koristele tuoreilla marjoilla - mansikoilla, vadelmilla ja puutarhamustikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti