18.6.2015

Mansikkatäytekakku

Mansikkakakusta tuppaa aina tulemaan korkea. Mansikoita pitää olla paljon, jotta maistuu hyvältä. Ja kermavaahtoa kans. Ja pohjan pitää olla iso, koska mansikkakakku on parasta kakkua. Lopputuloksena iso ja korkea kakku, mutta kaikki tuli taas syötyä.

Muita samanlaisia kakkuja täällä ja täällä.
Valkosuklaasta pursottetuja perhosia koristeena.


Tähän tuli vielä pohja päälle, joten on oikeasti korkea.

Vuoan halkaisija 26 cm ja silti on näin korkea. Oli mitä syödä.

Mansikkatäytekakku

Pohja
  • 8 munaa
  • 3 dl sokeria (vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi)
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl perunajauhoja
  • 4 tl leivinjauhetta (sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan)
Kaada voideltuun ja mannaryynitettyyn 26 cm vuokaan. Paista 175 C vajaa tunti. Kokeile tikulla kypsyys kun alkaa itsestään vähän irtoamaan reunoista. Kumoa pöydälle ja anna jäähtyä kuvun alla seuraavaan päivään.

Täyte

Vuoraa paistovuoka kelmulla ja kasaa kakku sinne nurinpäin. Kostutus sitruunalimpparilla. 
Kaikkiin väleihin 
  • mansikkahilloa (ohut kerros)
  • 8 dl vispikermaa (vaahdota, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla ja laita mansikkahillon päälle) 
  • runsaasti mansikoita (paloittele ja lisää kermavaahdon päälle)
Pinnalle
  • 8 dl vispikermaa (vaahdota)
  • sokeria
  • vaniljasokeria (lisää sokerit)
Levitä pinnalle ja pursota reunoille. Koristele mansikoilla ja sitruunamelissan lehdillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti