10.9.2017

Suolakaramelli-omenapelti

Luin töissä Kainuun Sanomia ja omenapiirakan resepti pisti silmään. Tuotahan voisi kokeilla. Heti kuului pöydän toiselta puolelta: "Joo, leivo ja tuo meillekin".

Tähän keitetttiin ensin suolainen karamellikastike. Sokerin ruskistaminen paistinpannulla ja siihen voita, kermaa ja suolaa. Olihan se hyvää ihan yksistäänkin!

Voi-sokeripohjassa kanelia, omenoiden seassa kanelia ja pinnan muruseoksessa kanelia. Hyvää varsinkin vaniljakastikkeen kanssa. Lämpimänä oli niin pehmeää, että nosteltiin lusikalla lautaselle kuin omenapaistosta. Jäähtyneenä pystyi leikkaamaan palasiksi.

Omena kuuluvat syksyyn niin kuin sade, tuuli, villasukat, kynttilät ja takkatuli. Tykkään!



Omenasorvilla omenasta saa muutamalla pyöräytyksellä kuoren ja siemenkodan pois ja
omena vielä viipaloituu kuin itsestään.


omenatäyte

suolainen karamellikastike

muruseos

paistetun piirakan päälle loput suolaisesta karamellikastikkeesta




Suolakaramelli-omenapelti (25 x 35 cm)

Suolakinuski
  • 2 dl sokeria (sulata ja ruskista kevyesti paistinpannulla)
  • 50 g voita (lisää voi sokeriin ja sekoita, kunnes sulaa)
  • 1½ dl kuohukermaa (lisää kerma ja keitä minuutti)
  • 1 tl suolaa (lisää suola ja anna jäähtyä)
Pohja
  • 150 g voita
  • 1 dl sokeria (vaahdota voi ja sokeri)
  • 1 muna (lisää muna ja jatka vatkaamista)
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kanelia
  • 1/4 tl suolaa (sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan)
Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (25 x 35 cm)

Täyte
  • 2 l (n. 10 kokonaista omenaa) omenalohkoja
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl kanelia (sekoita kaikki aineet)
Levita omenatäyte pohjan päälle ja valuta puolet suolakaramellikastikkeesta pinnalle.

Muruseos
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • ½ dl sokeria
  • ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 tl kanelia (sekoita kuivat aineet)
  • 50 g voita (nypi voipalat seokseen)
Ripottele muruseos täytteen päälle. 

Paista 175 C 50 minuuttia. Valuta pinnalle loput suolakinuskikastikkeesta. Nauti vaniljakastikkeen kanssa.

Ohje Kainuun Sanomat

2 kommenttia:

  1. Herkullisen oloinen ohje! Pitää kokeilla pian. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavana päivänä tätä etsittiin jääkaapista, mutta kaikki oli jo syöty! Eli herkullista oli :)

      Poista