5.12.2017

Suomi 100 -kakku (sisällä Suomen lippu)

Näyttää tavalliselta kakulta, jossa on koristeena 100-vuotiaan Suomen kunniaksi tuoreita (ulkolaisia :D) mustikoita. Kakkua leikatessa sisältä paljastuu kuitenkin yllätys eli jokaisessa palassa on Suomen lippu! Lippu muodostuu jokaiseen palaan, ihan sama mistä kohdasta leikkaa, kun vaan leikkaa kakkupalan niin kuin se kuuluu leikata eli kohti keskustaa. Nämä kakut leikkelin jo valmiiksi palasiksi, on helpompi ottaa juhlissa.

Sininen väri on aika hurja ruoassa, mutta tässä tapauksessa sitä oli pakko käyttää. Eihän se muuten Suomen lippu olisi. Mustikka olisi ollut kiva värjätä, mutta siitä olisi tullut violettia. Suomen lipun valkoiset osat ovat kakkutaikinaa ja sininen risti appelsiinikrokantti-Baileys-täytettä.

Kakun halkaisija on vain 16 cm eli kahden munan kakkupohja. Kakku on niin pieni, että tein kerralla kolme. Helpompi vatkatakin vähän isompia määriä. Alla oleva ohje on kuitenkin yhteen kakkuun, siksi siellä on niin omituinen määrä (1½) valkuaisiakin.

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Kakkupohja on leikattu kahteen osaan eli täytettä vain yhteen väliin.
Molempiin osiin kolo Suomen lipun sinistä pystyviivaa varten.

Täytetty kakku ilman kuorrutetta

Piti jo tässä vaiheessa testata, että tuliko sinne sisälle oikeasti lippu

Suomen lippuhan se siinä!





Yhden kakun pidin kokonaisena ja koristelin pelkillä mustikoilla Suomen lipuksi. Tämänkin sisältää löytyy lisää lippuja.


Suomi 100 -kakku (halkaisija 16 cm)

Pohja
  • 2 munaa
  • 3/4 dl sokeria (vaahdota munat ja sokeri)
  • ½ dl vehnäjauhoja
  • ½ dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta (sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan)
Paista voidellussa ja mannaryynitetyssä pienessä (16 cm) vuoassa 175 C. Anna pohjan levätä seuraavaan päivään ja leikkaa se sitten halki ja molemmista paloista renkaan muotoinen pala pois (kts. kuvat)

Baileystäyte
  • 2 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 1 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 3/4 dl tomusokeria
  • 1 prk (250 g) mascarpone-juustoa (lisää kermavaahdoon sokeri ja juusto)
  • 1½ valkuaista (vatkaa vaahdoksi ja lisää täytteeseen)
  • sinistä tomuväriä
  • ½ dl Baileys-appelsiinikrokanttikermalikööriä (kuumenna puolet likööristä ja sulata liivatteet siihen, kaada ohuena nauhana täytteeseen, lisää toinen puolisko likööristä täytteeseen)
Laita kelmulla vuorattuun vuokaan toinen kakkupohja ja täytettä sen aukkoon (= ristin yläsakara). Sitten peitä kakkupohja kokonaan täytteellä (= ristin vaakaosa). Laita toinen kakkupohjan puolisko päälle ja laita täytettä sen renkaan muotoiseen aukkoon (= ristin alasakara)

Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Kostutusta ei kannata tehdä täyttövaiheessa, koska sininen väri lähtee niin helposti leviämään kosteaan. Kostutuksen voi tehdä ennen kuorruksen laittoa Baileysillä tai sitruunalimpparilla. Kakun ollessa vielä vuoassa kostuta pinta, mutta ei kuitenkaan ihan siniseen asti. Kippaa kakku tarjoiluastiaan ja kostuta sitten kakun pinta.

Kuorrutus
  • vispikermaa (vaahdota)
  • sokeria
  • vaniljasokeria
Koristelu
Leikkaa kakku valmiiksi annospaloiksi ja koristele jokainen
  • valkosuklaasta tehty koriste
  • sitruunamelissan lehti
  • tuore mustikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti