20.6.2018

Mustikka-pannacotta-hyytelökakku

Sain maistella tällaista kakkua tämän kevään lakkiaisissa ja pakko oli pyytää resepti. Niihin juhliin tämä oli tehty todella isoon vuokaan 1½ kertaisena, mutta minä tein yksinkertaisena kolmeen pieneen vuokaan.

Mustikka on mukava kakussa ja kaunis koristeina, lehdetkin syötäviä. Pannacotta oli minulle uusi juttu hyytelökakussa. Vaniljainen ja niin löysä ennen hyydyttämistä, että tasoittuu ihan tasaiseksi. Tykkään vanilja pienistä tummista pisteistä pannacotassa. Voisi käyttää ihan oikeaa vaniljatankoakin, mutta neljä euroa yhdestä tangosta tuntui kalliilta, joten laitoin vaniljasokeria ja vaniljaa Dr.Oetkerin vaniljamyllystä.

Oreokeksi sopii tummanvärinsä puolesta mustikoihin ja lisäksi keksit ovat laktoosittomia, joten koko kakusta saa täysin laktoosittoman.

Tästä se keskikesän juhla alkaa, hyvää juhannusta!












Mustikka-pannacotta-hyytelökakku (yksi iso 23 cm tai kolme pientä 16 cm)

Pohja
  • 264 g (1 pkt) Oreo-keksejä (murskaa yleiskoneessa)
  • 70 g voita (sulata, sekoita keksimurskaan, painele irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle)
Mustikkatäyte
  • 5 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 200 g mustikoita (soseuta)
  • 1 dl sokeria (sekoita mustikkasoseeseen)
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 1 prk (200 g) vaniljarahkaa
  • 1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa (sekoita rahka ja juusto kermavaahtoon)
  • tilkka vettä (kuumenna, liota liivatteet siihen, kaada mustikkasoseeseen ja sitten mustikkasose kerma-rahka-juustovaahtoon)
Laita täyte keksi pohjan päälle ja anna hyytyä tunti jääkaapissa.

Pannacottatäyte
  • 4 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
  • 2 dl vispikermaa
  • 3 dl punaista maitoa
  • 2 rkl sokeria (kuumenna kerma, maito ja sokeri kattilassa kiehumispisteeseen, lisää liivatteet ja jäähdytä kylmävesihauteessa kädenlämpöiseksi)
  • 1 tl vaniljasokeria
  • vaniljamyllystä vaniljarouhetta (lisää vaniljasokeri ja vanilja)
Kaada hyytyneen mustikkatäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristeet
  • tuoreita pensasmustikoita
  • mustikanvarpuja
  • Oreo-keksin paloja
Ohje Ellan reseptikirjasta, muutamaa kohtaa muutellen

2 kommenttia:

  1. Ihana ohje. Tätä voisikin kokeilla. :) Hyvää Juhannuksen aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä :) Hyvää juhannusta sinullekin :)

      Poista