8.11.2019

Sotkamon kirkko -piparkakkutalo

"Sotkamon kirkon rakennustyöt on aloitettu jo 1850-luvun puolivälissä, jolloin perustuksia varten oli tuotu kiviä paikalle. Varsinaiset rakennustyöt aloitettiin 1860-luvun alussa. Kirkko vihittiin käyttöön elokuussa vuonna 1870."

Sotkamon kirkko -piparkakkutalon rakentaminen kesti viikon. Tein kirkkoa töiden jälkeen iltaisin ja yhden viikonlopun aikalailla kokonaan. Hidasta, koukuttavaa ja mukavaa puuhaa, yöunistakin varastin vähän lisäaikaa.

"Kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka runkohuoneesta erkanee pitkillä sivuilla lyhyet, mutta hyvin leveät ristinvarret. Kirkko edustaa yleispiirteiltään myöhäisempireä, jossa on myös uusgoottilaisia yksityiskohtia. Kirkon pinta-ala on noin 1300 m2."

Piparkakkukirkon pohja on oin 35 x 60 cm ja korkeutta kirkolla on tornin ristin huippuun 54 cm.

"Talvisodan aikana maaliskuussa 1940 kirkkoon osui kaksi lentokoneesta pudotettua pommia. Toinen jäi suutariksi, mutta toinen räjähti ja särki 60 ikkunaruutua ja vioitti alttaritaulua."

Piparkakkukirkossakin muutama ikkuna poksahteli, kun lasina toimivat kuivat liivatelehdet alkoivat käpristyä ja niiden päälle pursotetut pikeerit rapsahtelivat poikki.

Vuonna 1954-55 sakastin ja runkohuoneen koillisnurkkaan muurattiin keskuslämmityksen vaatima suuri savupiippu, mutta piparkakkukirkkoon en sitä tehnyt, koska vanhoissa piirustuksissakaan sitä ei ollut.

Kiitos Sotkamon seurakunnan talouspäällikölle piirustusten toimittamisesta, ilman niitä tämä olisi ollut mahdotonta.

Mukavaa ja rauhallista joulun odotusta! Minun jouluni alkaa tästä :)

ps. kuvien jälkeen löydät videon rakennusvaiheista


Perjantai-illan urakka: kaavojen leikkaus ja seinien paisto

Elementtikirkko :)
Lauantaina ikkunoiden (liivatelehdet) asennus ja ristikoiden paikoilleen asennus (pikeeriä)
sekä seinien maalaus (kaakaolla värjättyä pikeeriä)

Sunnuntaina seinät pystyyn ja tornin seinien paisto + kuorrutus


Maanantaina torni kasaan ja paikoilleen

Tiistaina sähkötöitä ja tukirakenteita sisälle

Tiistaina myös sakastin katto paikoilleen

Keskiviikkona ison katon paisto, katon (8 osaa) paikoilleen laitto ja harjakaiset







Torstaina rakensin portaat, ovet ja ristit. Puolen yön aikaan tuli lumisade ja kirkon katto muuttui valkoiseksi. Valmis!


Ovet ovat auki, tervetuloa!




"Tällä kirkkotiellä aina olla vois!"
Video kirkon rakentamisesta

9 kommenttia:

  1. Oooh! Ei voi muuta sanoa. (Sähkötyöt ja harjakaiset vähän nauratti :)) Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harjakaisia piti kyllä yksin keittiössä juhlia taikinaa syöden :D Urakkaa aloittaessa ei ole mitään takuita nouseeko rakennus pystyyn vai ei, joten jokaisessa vaiheessa on jännitystä ja lopuksi iloa :)

      Poista
  2. Sinä olet taitava! :) Kaunis. Rakennusvaihe oli varmasti antoisa. Rauhaisaa ja Lämmintä Joulun Odotusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) Oli kyllä antoisa, elin täysin vain piparkakkuaskartelulle, kaikki muut kotihommat jäi tekemättä. Ruokaakaan ei juuri tarvitse, taikinalla elää hyvin ;) Rauha laskeutui kotiin tämän valmistuttua, joulu voi tulla! Hyvää joulua sinullekin :)

      Poista
  3. Katsoin juuri taas kerran läpi "Piparkakkujut" - sisällön. Niitä on vaan niin hieno katsella. Ovatko nämä rakennuskohteesi olleet kiinnostuneita upeista pienoismalleistaan ja mahdollisuudesta antaa muidenkin ihailla tätä pikkutarkkaa työtäsi? No, logistisesti varsin haastavaa, mutta ainakin minä ihailisin ihan livenä mielelläni��❤️��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että piparkakkujuttuni kiinnostavat :) Omaksi iloksi nämä on vain tehty, mutta Kajaanin kirkon tehtyäni selvisi, että juuri silloin on Kajaanin kirkon 120 v. juhlat. Pyysivät piparkakkutaloa kunniapaikalle alttarille ja sinnehän me se ystävän kanssa autolla kuskattiin. Istuin korkean auton takapenkillä kirkko sylissä ja kuski ajoi varovasti. Kirkko pääsi ehjänä perille :)

      Poista
  4. Lisäys edelliseen:asun Ylöjärvellä��

    VastaaPoista
  5. Wau!! Itsellä ei riitä maltti eikä hermot näiden näpertelyyn, mutta tykkään kyllä niin kovin ihastella muiden taideteoksia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Malttia, hermoja ja aikaa nämä kyllä vievätkin, mutta mukavalla tavalla :)

      Poista