26.3.2018

Rahkapullaa ja -piirakkaa

Kesken hiihtolenkin havahduin että pääsiäinen on ihan nurkan takana ja rahkapullat tekemättä. Sukset eivät liikkuneet yhtään lujempaa, mutta jätin lisälenkin kiertämättä ja tulin kotiin tuulihousut jalassa tekemään pullataikinaa. Ilta oli jo tulossa, joten tein vain puolen litran taikinan, kyllä se rahkapulliksia riittää. Taikinan kohotessa hain kaupasta kaksi rahkapurkkia. Kolme olisi kyllä pitänyt ostaa, nyt ei riittänyt kaikkiin pulliin, tein loput voipulliksi.

Ensin taputtelin taikinaa kahden irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 20 cm, pohjalla leivinpaperi, reunat voitelin voilla) ja lopputaikinan pyörittelin pikkupulliksi. Melkein kaikki rahka meni kahteen piirakkaan. Kuuteen pikkupullaan painoin lasilla kuopan ja täytin rahkalla. Loppupullat tein tavallisiksi voipulliksi.

Irtopohjavuoassa oli kätevä tehdä piirakka, kun oli helppo irroittaa ja pakastaa vielä hetkeksi pääsiäistä odottamaan. Ohuessa metallivuoassa pohjakin paistuu paremmin kuin keraamisessa vuoassa.

Nyt pääsiäinen voi tulla :)






Rahkapiirakka ja -pullat

Taikinan ohje täällä (tällä kertaa tein vain puolen litran annoksen)

Rahkatäyte
  • 2 munaa
  • 500 g rahka
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 dl kermaa tai maitoa (sekoita kaikki aineet)
Tämä täyte riittii kahteen (20 cm) piirakkaan ja kuuteen pikkupullaan.
Paista piirakoita 200 C puolisen tuntia ja pikkupullia 225 C n. 8 minuuttia.

3 kommenttia: