29.9.2015

Ruispuolukkakääretorttu

Tämän ohje on tullut vastaan aikaisemminkin Sunnuntai hieno täysjyväruisjauho -pussin kyljessä ja silloin se tuntui todella kummalliselta. Ei ainakaan houkuttelevalta. Mutta nyt jotenkin näin reseptin uusin silmin, innostuin ja testasin. Ja tuli todella hyvää! Ei ole liian makea, mutta on rutkasti makua.

Taikinassa on pelkästään ruisjauhoja, mutta ulkonnäkö ei silti ole kovin tumma. Makua siinä on enemmän kuin perinteisessä vehnäjauhopohjassa. Puhumattakaan terveellisyydestä. Puolukka sopii täytteeksi loistavasti.

Hurahdin tähän niin, että meinaan tehdä saman kakkumuodossa vaikka lähempänä joulua.

Ruisjauho näkyy taikinassa.

Paistettu pohja kipattuna sokeroidulle paperille ja pohjapaperi irroitettuna.

Puolukkahillo-kermavaahto-vaniljarahkatäyte

Viivottimen avulla paperi tiukalle rullalle.

Kelmu ympärille ja jääkaappiin maustumaan.


Pinnalle kermavaahtoa ja puolukoita.
Ruispuolukkakääretorttu

Pohja
  • 4 munaa
  • 1 dl sokeri (vaahdota munat ja sokeri)
  • 1½ dl hienoja täysjyväruisjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta (sekoita jauhot ja lisää taikinaan)
Paista 225 C 7 minuuttia. Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle ja irroita paistopaperi.

Puolukkatäyte
  • reilu desi vispikermaa (vaahdota)
  • 1 prk (200 g) vaniljarahkaa
  • n. 200 g puolukkahilloa (lisää rahka ja hillo)
Levitä täyte pohjalle ja kääri torttu rullalle. Kääri vielä kelmu päälle ja anna maustua seuraavaa päivään. Jos maltat.

Pinnalle
  • vajaa desi vispikermaa (vatkaa vaahdoksi)
  • sokeria (mausta sokerilla ja pursota kääretortun päälle)
  • puolukoita koristeeksi

Tässä vielä puolukkahillon ohje, tämä pitää olla tehtynä jo aikaisemmin.
Puolukkahillo
  • 2 kg puolukoita
  • 1 dl vettä (kuumenna puolukoita ja vettä kattilassa, kunnes nousee vesihöyryä)
  • 1 kg hillosokeria (lisää sokeri ja keitä 15 minuuttia)
Anna jäähtyä puoli tuntia ja purkita sitten. Säilytä kylmässä, hillo on valmista vuorokauden kuluttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti