1.10.2018

Hirveän hyvä hirvipaisti ja kastike

Kesällä pääsin yllättäen valmiiseen ruokapöytään, jossa oli Annin tekemää hirveä ja kastiketta. Olihan muuten hyvää! Ensimmäisen haarukallisen jälkeen piti kysyä, että mitä tässä kastikkeessa oikein on. Sain silloin reseptin ja testasin sitä nyt itse. Tuli mureaa lihaa ja maukasta kastiketta.

Tähän saakka olen valmistanut hirvikastikkeen ruskistamalla ja hauduttamalla lihapalat ja tehnyt siitä kastikkeen. Mutta tämä hirviruoka tehtiin ihan eri tavalla eli keittämällä. Kattilaan tummaa olutta, viinimarjamehutiivistettä ja soijakastiketta sekä mausteita ja lihat kokonaisina siihen kiehumaan melkein kahdeksi tunniksi. Lihasta irtoaa hyvää makua vielä liemeen ja siitä tehdään kastike suurustamalla ja laitetaan tietenkin kermaa pehmentämään.

Tätä syötiin viikonloppuna mökillä porukalla syksyisen metsäretken jälkeen. Helppoa ruokaa, kun olin lihan kypsentänyt jo kotona. Mökillä oli vain perunoiden keitto, kastikkeen suurustus ja lihan leikkaus. Ja olihan meillä pakastimesta viime vuotista paistamatonta lanttulaatikkoa, joka kypsyi metsäretken aikana uunissa. Tuli jo ihan jouluolo, vaikka aurinkoista syksyä eletään! Ruskan värit ja raikas, mutta kaunis ilma, hyvä porukka ja sen päälle konstailematonta kotiruokaa, lautapelejä ja sauna. Onkohan elämä ennen vanhaan ollut juuri tuollaista, ilman kiirettä. Mökkielämää parhaimmillaan.


Olutta, viinimarjamehutiivistettä ja soijaa. Tässä liemessä hirvi porisi pari tuntia.
Tein ohjeen kaksinkertaisena ja laitoin tuoretta timjamia, kun kuivattua ei ollut.

Makkaraa, leipää, siemennäkkäriä vaahtokarkkeja ja joulupipareita repussa. Yhdellä jopa nuotiopuutkin mukana.
Pipot tiukasti päässä, pakkasta oli aamulla -6 C.

Komulankönkään kaksihaarainen vesiputous.
Putouksen yläpuolella on vanha mylly. Kyllä on ennen vanhaan jauhojen saanti ollut kovan työ takana. 



Mausteista lanttulaatikkoa ja heti tulee joulu mieleen


Jälkkäriksi omenapiirakkaa & vaniljakastiketta, kinderpiirakkaa ja viinimarjahyytelökakkua
Pirkon hirvipaisti
  • 1-1½ kg hirven paistia
Liemi
  • 1 pullo tummaa keskiolutta
  • 1 dl laimentamatonta mustaviinimarjamehua
  • 1½ dl soijakastiketta
  • 1½ lihaliemikuutioita
  • 2 paloiteltua valkosipulikynttä
  • 1½ tl rouhittua mustapippuria
  • 1 tl timjamia
Sekoita liemiainekset ja anna kiehahtaa. Lisää liha kattilaan ja keitä noin 45 minuuttia, käännä paisti ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä noin 50 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä. Kun liemi on jäähtynyt, siirrä kattila viileään. Anna lihan maustua liemessään noin vuorokauden.

Kastike
  • 2 dl vispikermaa
  • 2 rkl vehnäjauhoja
Siivilöi liemi. Lisää liemeen vispikermaa, johon on sekoitettu vehnäjauhot. Kaada suurus liemeen ja hauduta 10 minuuttia. Maista kastiketta ja jos se on liian vahvan makuista, niin lisää kermaa.

Hirvipaisti
Leikkaa ohuiksi siivuiksi ja tarjoa kylmänä. Tuoretta timjamia koristeeksi.

Lihan voi tarjoilla halutessaan lämpimänä. Kuumenna liha liemessä, ennen kuin teet sen kastikkeeksi.

Ohje jostain kopioidusta lehtileikkeestä

2 kommenttia:

  1. Tämä on niin parasta. Helppoa ja hyvää takuuvarma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Airi, tämä onnistuu aina ja maistuu varmasti :)

      Poista